Suora

  • Urheiluruutu

Pikaluistelijat metsästävät MM-paikkoja Norjan maailmancupissa

Saako Mika Poutala seuraa suomalaisseuraa pikaluistelun sprinttereiden MM-kisoihin - se ratkeaa tulevana viikonloppuna Norjan Stavangerissa.

urheilu
Mika Poutala
Mika PoutalaTomi Hänninen

STAVANGER. Kansainvälinen luisteluliitto on ottanut mallia Yhdysvaltain tavasta valita urheilijat esimerkiksi olympiakisojen yleisurheiluun ja uintiin. Valintasysteemi on raaka. Karsintakilpailujen kolme parasta pääsee olympiaedustajaksi ja sillä selvä.

Kansainvälinen luisteluliitto ISU uudisti sääntöjään ja pisti valintasysteeminsä sprinttereiden MM-kisoihin uuteen kuosiin. Sprinttereiden MM-kisoihin pääsee 32 nais-ja miesluistelijaa (enintään kolme naista ja miestä per maa). Viime vuoden tulosten perusteella maapaikkoja jaettiin 16.

Mika Poutala oli viime vuoden MM-kisoissa seitsemäs ja lunasti sijoituksellaan Suomelle yhden maapaikan.

Jaossa mc-pisteitä ja paikkoja MM-kisoihin

Tulevana viikonloppuna Norjan Stavangerin maailmancupin osakilpailussa kisataan paitsi maailmancupin pisteistä myös 16:sta vielä jaossa olevasta maapaikasta sprinttereiden MM-kisoihin Souliin 27.-28. helmikuuta.

Kisaviikonloppuna luistellaan kaksi 500 metrin ja kaksi 1000 metrin kilpailua. Luistelijan karsintatulokseen lasketaan yhteen parhaat ajat molemmilta matkoilta. Näiden aikojen perusteella 16 parasta edellä mainitut maakiintiöt huomioiden lunastavat kisapaikan.

Stavangerin osakilpailu on ainoa karsintakilpailu, jossa maapaikkoja voi lunastaa.

Suomesta mukana viisi luistelijaa

Suomi on Stavangerissa viiden luistelijan voimin. Nuorta kaartia edustavat kaksinkertainen junioreiden MM-mitalisti Tommi Pulli ja Juho Vaittinen.

Kokeneempaa kaartia ovat moninkertainen arvokisamitalisti Pekka Koskela ja Mika Poutala, joka on tällä hetkellä suomalaisen pikaluistelun kirkkain johtotähti. Naisten menestys lepää vastikään Suomen ennätyksiä uuteen uskoon laittaneen Elina Riskun varassa.

Stavangerin jää kerää kiitosta 

Stavangerin jääovaali on ensimmäistä kertaa maailmancupin osakilpailun näyttämönä. Luistelijat ovat joukolla jakaneet kiitosta hallin jäälle. Se on eurooppalaiseksi jääksi paitsi nopea, myös pitävä luistimien alla.

Mika Poutala luistelee perjantaina uransa 250:n 500metrin osakilpailun. Tuskin olisi parempaa tapaa juhlistaa kyseistä rajapyökkiä kuin nousta kisan jälkeen palkintokorokkeelle.

Alkukaudesta tekniikkaongelmien kanssa painineelle Tommi Pullille Stavangerin maailmancupin osakilpailu on vasta kauden ensimmäinen eikä Juho Vaittisellakaan kovin paljoa kokemusta maailmancupjäiltä löydy.

Lihasvammojen kanssa tuskailleen Pekka Koskelan kunto on suuren suurin kysymysmerkki. Viime viikonlopun SM-kisat jäivät Koskelalta sairastumisen vuoksi väliin eikä täysivauhtisia kilpailuja ole tälle kaudelle kertynyt kovin montaa.

Elina Risku on osoittanut nousukuntoa. Jos kaikki osuu kohdalleen ei paikka Sprinttereiden MM-kisoihin ole ollenkaan mahdoton saavuttaa.

Pikaluistelun maailmancup, Stavenger, Norja:

*Perjantai 29.1.
*
Klo 16.55 Naisten 500m, miesten 500m, naisten 1000m ja miesten 1500m Yle Areena
Klo 18.30 Kooste päivän kilpailuista TV2

Lauantai 30.1.
Klo 15.25 Naisten 500m, miesten 1000m, naisten 1500m ja miesten 5000m Yle Areena
Klo 17.55 Kooste päivän kilpailuista TV2

Sunnuntai 31.1.
Klo 15.25 Miesten 500m, naisten 1000m, miesten 1000m, naisten 3000m Yle Areena
Klo 17.30 Kooste päivän kilpailuista TV2

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat