Suora

  • Urheiluruutu

Poutala Norjassa kuin kotonaan – "Tällaista sen kuuluu olla"

Mika Poutala on jo varmistanut paikan pikaluistelun sprinttereiden MM-kisoihin, mutta hän hamuaa lisää maailmancupin pisteitä Stavangerin osakilpailuista.

urheilu
Mika Poutala
Mika PoutalaTomi Hänninen

Mika Poutala luisteli viime viikonloppuna Helsingin pakkasessa ja lumipyryssä sprintin Suomen mestariksi kelpo ajalla, mutta perjantaina eivät ainakaan olosuhteet estä häntä luistelemasta huippuaikaa. Norjan Stavangerin jää on helsinkiläiselle mieluinen, vaikka hänen edellisestä vierailustaan kisapaikalla onkin vierähtänyt jo vuosia.

- Itse asiassa tämä tuntuu Euroopan halliksi jopa suht nopealta. Tykkään tosi paljon tästä jäästä, Poutala vakuutti Yle Urheilun haastattelussa ja vakuutti, ettei hänellä ollut pienintäkään ongelmaa siirtyä Oulunkylän jäältä Stavangeriin.

- Kyllä se kävi melkein sormia napsauttamalla. Heti kun tänne pääsin, tuli heti fiilis: ”ai että, olen tullut kotiin!” Vaikka Oulunkylähän se minun kotiratani on, mutta kyllä se enemmän tuntuu siltä, että tällaista sen kuuluu olla.

Poutala on kilpaillut viime aikoina Suomessa, joten hän odottaa innokkaana kansainvälisiä koitoksia. Hän totesi lähtevänsä kamppailemaan heti kättelyssä palkintosijoista, sillä hän haluaa kerätä mahdollisimman paljon maailmancupin pisteitä.

- Olen moneen, moneen vuoteen hyvissä asetelmissa maailmancupin yhteispisteissä. Yksi tämän viikonlopun tähtäimistä on selkeästi se, että saisin nostettua itseni yhden tai kaksi sijaa lähemmäs palkintokoroketta.

Poutala on jo hankkinut paikan helmikuisiin sprinttereiden MM-kisoihin ja hän on 500 metrillä maailmancupissa viidentenä. Kanadalainen William Dutton on kuitenkin häntä vain pisteen edellä, eikä Puolan Artur Waskaan ole kaukana.

Poutala uskoo tämän viikonlopun kovimpien kilpailijoiden tulevan tutuista nimistä, kuten cupia johtavasta Pavel Kulizhnikovista, Wasista ja muutamasta kanadalaisesta. Sen sijaan Hollanti on lähettänyt Stavangeriin hieman erilaisen kokoonpanon kuin aikaisemmin.

- Ronald Mulder oli kuitenkin vetänyt aika hyviä vetoja kotihallissaan, ja totta kai tämä nuorempi kaveri – en muista edes nimeä – on myös kovassa kunnossa, Poutala naurahti viitaten Kai Verbajhin.

- He näyttivät jo syksyllä, että kuuluvat kärkihommiin. Mutta uskon, että myös minä olen siellä kärkikahinoissa.

Pikaluistelun maailmancup, Stavenger, Norja:

Perjantai 29.1.

Klo 16.55 Naisten 500m, miesten 500m, naisten 1000m ja miesten 1500m Yle Areena

Klo 18.30 Kooste päivän kilpailuista TV2

Lauantai 30.1.

Klo 15.25 Naisten 500m, miesten 1000m, naisten 1500m ja miesten 5000m Yle Areena

Klo 17.55 Kooste päivän kilpailuista TV2

Sunnuntai 31.1.

Klo 15.25 Miesten 500m, naisten 1000m, miesten 1000m, naisten 3000m Yle Areena

Klo 17.30 Kooste päivän kilpailuista TV2

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat