Suora

  • Urheiluruutu

Slovenian ylivoimaa Sapporossa – Prevcin veljeksille kaksoisvoitto

Peter Prevc jatkaa hyviä hyppyjään mäkihypyn maailmancupissa. Prevcin veljekset ottivat kaksoisvoiton ja Slovenia kolmoisvoiton Sapporossa.

urheilu
Domen Prevc( vas.), Peter Prevc ja Robert Kranjec palkintokorokkeella.
Domen Prevc( vas.), Peter Prevc ja Robert Kranjec palkintokorokkeella.AFP / Lehtikuva

Peter Prevc on tällä kaudella ollut vakuuttavassa kunnossa. Slovenialainen on sijoittunut yhtä kilpailua lukuun ottamatta (Lillehammerin 11. sija) palkintosijoille ja näistä kahdeksan on ollut ykkössijoja. Yksi näistä tuli Sapporosta, jossa hän otti ylivoimaisen voiton pistein 299,0. Prevc hyppäsi HS134-mäessä 131,5 ja 136,5 metrin loikat.

Prevcin perheeseen tuli lauantaina kaksi palkintosijaa, sillä Peterin pikkuveli Domen nousi ensimmäisen kierroksen kolmannelta sijalta toiseksi. Slovenilaisten hallinnan täytti kolmanneksi loikannut Robert Kranjec.

Slovenialaisilla oli Japanissa hurja panos, sillä jo avauskierroksen jälkeen Peter Prevc oli keulilla ennen Kranjecia ja Domen Prevciä. Kotiyleisön riemuksi myös japanilaiset hyppääjät paransivat sijoituksiaan toisella kierroksella. Noriaki Kasai nousi kahdeksannelta sijalta neljänneksi ja Daiki Ito seitsemänneltä sijalta viidenneksi.

"Tatsi kadoksissa tekniikkaan"

Suomalaismenestystä ei Sapporossa nähty, sillä Ville Larinnon kilpailu päättyi jo ensimmäiselle kierrokselle ja 41. sijalle.

- Todella vaikeaa on ollut edellisestä asti. Vähän on tatsi kadoksissa tekniikkaan. Tehdään kaikki mahdollinen, Larinto pohti Hiihtoliiton tiedotteessa.

Larinnon mukaan hänen ongelmansa menevät vähäisen harjoittelun puolelle. Sapporossa hänen tekemisensä oli treenihypystä lähtien "aika surkeaa".

- Liian vähän olen päässyt treenaamaan. Kun hyppy ei ole natsannut, niin joskus olisi hyvä päästä treenailemaan. Jos hyppy kulkee, niin on ihan sama, vaikka reissaisi koko ajan.

Maailmancup jatkuu sunnuntaina. Larinnon lisäksi Suomen aikaa anivarhain alkavassa karsinnassa ovat mukana Antti Aalto ja Juho Ojala.

HS134, SAPPORO (JPN)

  1. Peter Prevc SLO 299,0
  2. Domen Prevc SLO 282,8
  3. Robert Kranjec SLO 281,9
  4. Noriaki Kasai JPN 277,3
  5. Daiki Ito JPN 276,9
  6. Anze Lanisek SLO 276,6
  7. Roman Koudelka CZE 270,5
  8. Taku Takeuchi JPN 264,8
  9. Stephan Leyhe GER 260,2
  10. Severin Freund GER 259,4

  1. Ville Larinto FIN 97,6

Larinto ei selviytynyt toiselle kierrokselle.

Lähteet: Hiihtoliiton tiedote

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat