1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

Shokkitappio sai ruotsalaiset kyyneliin - "Tämä on shokeeraavaa"

Ruotsalaisten välierätappio Suomelle jääpallon MM-välierässä oli kova paikka länsinaapurissa.

Kuva: EPA

_"Shokki: Ruotsi ei ole mukana MM-finaalissa", "MM-fiasko", "Suomi suisti Ruotsin ulos jääpallofinaalista". _

Suomen välierävoitto Ruotsista jääpallon MM-kisoista sai ruotsalaismedian hämmennyksen valtaan. Ruotsi oli jo aiemmin turnauksessa voittanut Suomen suurinumeroisesti 9-1, mutta välierässä tahti oli toinen ja Suomi punnersi väkisin 3-2-voiton.

- Tämä on shokeeraavaa, täytyy sanoa. En nähnyt tämän tulevan, en todellakaan uskonut, että näin voisi käydä, päivitteli entinen jääpallosuuruus Magnus Mühren Expressenille.

Samalla Mühren kuitenkin antoi tunnustuksen Suomen esitykselle.

- Suomi pelasi hyvin, etenkin puolustuspäässä. Ruotsi taas ei onnistunut pelaamaan riittävän nopeasti, Mühren kertasi.

Myös Aftonbladetin uutisessa esiin nostettiin suuri järkytys.

- Unelma viidennestä peräkkäisestä MM-finaalipaikasta päättyi kyyneliin, ruotsalaislehden sivuilla todettiin.