1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

Joukkuemäki jouduttiin perumaan – "Nyt kävi näin – taas"

Salpausselän lauantai-ilta ei päättynyt perinteiseen mäkikisaan, sillä tuuliolosuhteet olivat liian vaikeat kilpailulle.

Kuva: Tomi Hänninen

Puuskittainen tuuli koitui jälleen liian suureksi ongelmaksi Salpausselän mäkimontussa ja joukkuemäki jouduttiin perumaan. Sunnuntaina on ohjelmassa vielä yksi mäkikisa, kun HS130-mäestä hypätään henkilökohtainen kilpailu.

- Varmasti tämä oli oikea päätös, siellä on viisaita ihmisiä niitä päättämässä, Yle Urheilun asiantuntija Tommi Nikunen kommentoi päätöstä Salpausselän studiossa.

- Jos tuulee, niin tuulee. Sille ei voi tehdä mitään. Tietenkin tämä harmittaa, sillä kilpaileminen on ykkösjuttu urheilussa. Mutta kaikki hyppääjät ovat tällaiseen tottuneet. Nyt kävi näin – taas, Ylen asiantuntija Anssi Koivuranta totesi.

Mäkimaajoukkueen päävalmentaja Jani Klinga oli pahoillaan joukkuekilpailun perumisesta niin kilpailijoiden kuin yleisönkin puolesta. Hänen mukaansa puhuri hyppyrin nokalla oli kuitenkin liian kova.

- Hyppyrin keulalla oli kovakin tuuli, sen sijaan montussa olosuhteet olivat hyvät. Varmasti yleisö miettii, miksi kisa peruttiin.

Sunnuntaiseen kisaan Suomella on jälleen mukana kansallinen ryhmä, joten karsinnassa nähdään yhdeksän urheilijaa.

- Toivottavasti huomenna päästään hyppäämään hyvässä säässä. Sääennusteet näyttävät samanlaista tuulta, mutta mihin suuntaan se kääntyy, se ratkaisee, Klinga totesi.