1. yle.fi
  2. Yle Urheilu
  3. urheilu

West Hamin väkevä kotitaika jatkuu – matkalla Euroopan kentille

Michail Antonio varmisti West Hamille tärkeän kotivoiton. Sunderlandin tilanne näyttää erittäin tukalalta.

Kuva: EPA/SEAN DEMPSEY

West Ham nousi lauantaina Englannin Valioliigan viidennelle sijalle. West Ham voitti kotonaan Sunderlandin Michail Antonion maalilla 1-0 ja on nyt pelannut peräti 13 kotiottelua tappioitta.

Antonio viimeisteli ottelun ainokaisen puolen tunnin pelin jälkeen. 25-vuotias laitapelaaja kiihdytti vasemmalta laidalta kahden Sunderland-pelaajan välistä vetopaikkaan ja sijoitti pallon tarkasti takakulmaan ohi Vito Mannonen.

Ensimmäistä kauttaan Valioliigassa pelaava Antonio on onnistunut maalinteossa kolmessa kotiottelussa peräjälkeen ja nostanut maalisaldonsa pääsarjassa neljään.

Viime kauden jälkeen West Hamin taakseen jättäneen Sam Allardycen luotsaama Sunderland on jämähtänyt Valioliigan toiseksi viimeiseksi, 19. sijalle ja on putoamassa Mestaruussarjaan.