Suora

  • Rallin MM, mahtava rallikausi 2018
  • Ruhpolding, miesten pikakilpailu
  • Sykähdyttävin urheiluhetki
  • Rallin MM, mahtava rallikausi 2018

Jukurit ponnistaa ohuesta lätkäkulttuurista – loikkaus liigaan suurempi kuin edeltäjillä

Mikkelin Jukurit on Mestiksen menestynein seura 2000-luvulla. Silti Mikkelissä jääkiekkokulttuuri on vielä lapsen kengissä.

urheilu
Jukurit.
Yle

Jukurit on ollut kymmenen kertaa Mestiksen finaaleissa viimeisen 15 vuoden aikana: tuloksena kuusi mestaruutta ja neljä hopeaa. Pomppu SM-liigakartalle on Mestiksen menestyneimmälle seuralle kuitenkin korkeampi kuin kahdella edeltäjällä, KooKoolla ja Sportilla.

Organisaatio

Jukureissa ensi kauden joukkuetta rakentaa tuleva päävalmentaja Risto Dufva yhdessä toimitusjohtaja Harri Tammiruusun kanssa. Dufva valmentaa vielä Lukkoa kohti pudotuspelikevättä ja samoin tekee tuleva kakkosvalmentaja Ville Nieminen KeuPan käskijänä Mestiksessä. Väistyvä urheilutoimenjohtaja Tommi Kerttula ei enää liigajoukkueen rakentamiseen osallistu – muuta kuin korkeintaan konsulttina. Uutta urheilujohtajaa Jukurit ei etsi.

Otetaan vertailukohta vuoden takaa, kun Mestiksessä pelannut KooKoo oli valmistautumassa liigataipaleelle. Ensimmäisen liigakauden urheilupuolen ydinryhmä oli jo tukevasti kasassa. Toimitusjohtaja Sakari Välimaa, urheilujohtaja Jarno Kultanen ja päävalmentaja Petri Mattila rakensivat yhdessä liigakelpoista urheilupuolta pelaajahankinnoista pelitapaan.

Kiekkokulttuuri

Mikkelissä ei ole pelattu koskaan pääsarjatason jääkiekkoa. Vaikka seura on perustettu vuonna 1970, suomalaiselle kiekkokartalle se nousi oikeastaan vasta vuonna 2000 Mestis-nousun myötä.

Jääkiekkoperinteet ja -kulttuuri ovat Mikkelissä varsin ohuita verrattuna esimerkiksi edellisiin nousijakaupunkeihin Kouvolaan ja Vaasaan.

Kotiotteluiden katsojakeskiarvo runkosarjassa Sportin viimeisellä Mestis-kaudella oli 2412. KooKoo ylsi 2117 katsojaan. Jukureiden pelejä nyt viimeisellä Mestis-kaudella on seurannut keskimäärin 1536 katsojaa. Jukureiden ensimmäisen liigakauden budjetoitu katsojatavoite on 2700 katsojaa / ottelu.

Monen mielestä Mikkeli on yhä ensisijaisesti jalkapallokaupunki, vaikka MP:n menestysvuosista on jo yli parikymmentä vuotta ja joukkue pelaa tällä hetkellä Kakkosta. Mikkeliläisistä jalkapalloilijoista maajoukkueeseen ovat kivunneet mm. Jussi Jääskeläinen, Shefki ja Njazi Kuqi sekä Jokke ja Juuso Kangaskorpi.

Jääkiekkokirjan mukaan Jukurien kasvateista A-maaotteluita ovat pelanneet vain Marko Kauppinen ja Kimmo Salminen. Yhteensä 16 ottelua.

Juniorit

Junioripuoli oli Jukureissa pitkään heitteillä, kun Mestis-seura latasi kaikki paukut edustusjoukkueeseen. Kauppisen jälkeen Mikkelistä ei ole noussut juuri ketään SM-liigatason runkopelaajaa. Kauppinenkin lähti jo B-juniorina Jyväskylään.

Viime vuosina junioripuolta on laitettu kuntoon jo liigalisenssivelvoitteidenkin myötä. Jussi Hyvärisestä tuli A-nuorten ensimmäinen päätoiminen valmentaja vuonna 2012.

Nykynuorissa Mikkelistä löytyy ikäluokkansa lahjakkuuksia. Tämän vuoden Pohjola-leirin (2001-syntyneet) tähdistöön valittiin jo Mestis-joukkueen harjoituksissa treenannut Mikko Kokkonen sekä Jukureista KalPaan siirtynyt Leevi Aaltonen.

Talous

Kuten Ylen SM-liigaseuroja käsittelevä juttukokonaisuus kertoi, niin Mestiksessä pelannut Jukurit on tehnyt suuria tappiota viiden tilikauden ajan. Samalla kulurakenteella seura ei voi jatkaa.

Tappiot rasittavat tulevaisuutta ja kriittisintä onkin, että liigajoukkue herättää mikkeliläiset. Budjetoitu katsojamäärä ensi kaudeksi on 2700 katsojaa / ottelu. Jukurien toiveet ovat reilussa 3000 katsojassa / ottelu.

Jukurit lähtee ensimmäiseen liigakauteensa noin 1,1 – 1,3 miljoonan euron pelaajabudjetilla. KooKoo ilmoitti ennen kauden alkua ensimmäisen liigakauden pelaajabudjetiksi 1,4 miljoonaa. Sportin parin vuoden takainen ennen kauden alkua ilmoittama ensimmäisen kauden pelaajabudjetti oli 1,8 miljoonaa.

Viime vuosien liiganousijoista varsinkin Sport teki kovia tappioita viimeisillä Mestis-kausillaan, mutta on nyt pystynyt kohentamaan talouttaan liigassa. Samoin tuore KooKoo-osakeyhtiö teki ensimmäisellä tilikaudellaan 2014-2015 positiivisen tuloksen.

Suosittelemme

Tuoreimmat