Schlierenzauer päätti mediahiljaisuuden – painajaismainen kausi sai jatkoa

Gregor Schlierenzauerin painajaismainen kausi jatkuu. ”Schlieri” joutuu polvileikkaukseen ja on poissa harjoituksista ainakin puoli vuotta.

urheilu
Gregor Schlierenzauer
Gregor SchlierenzauerAOP

Gregor Schlierenzauer on voittanut mäkihypyssä kaiken mahdollisen – olympiakultaa, maailmanmestaruuksia, maailmancupin osakilpailuja ja kokonaiskilpailuja. Tänä talvena itävaltalainen on ollut kuitenkin kaukana huipputasostaan ja pääsi maailmancupin pisteille vain neljä kertaa.

Schlierenzauer päättikin tammikuussa vetäytyä kansainvälisistä kilpailuista ja jätti myös lentomäen MM-kilpailut väliin. Samalla hän kertoi jättäytyvänsä sivuun siitä valokeilasta, jossa hän oli viimeisen kymmenen vuoden ajan ollut joka päivä.

Tänään 26-vuotias Schlierenzauer palasi takaisin ”ihmisten ilmoille”, kun hän päivitti nettisivujensa blogin (siirryt toiseen palveluun). Tosin jo otsikko ”Shit happens” kertoi, etteivät uutiset olleet hyviä. Schlierenzauer kertoi loukanneensa viime viikolla oikean polvensa, kun hän oli ollut Kanadassa helihiihtämässä. Tarkemmat tutkimukset paljastivat hänen oikean polvensa ristisiteiden revähtäneen.

Schlierenzauerin mukaan hänen polvensa leikataan joko maaliskuun loppupuolella tai huhtikuun alussa. Pahimmillaan hän on poissa harjoituksista kahdeksan kuukauden ajan. Schlieri aikoo vielä palata takaisin huipulle ja on informoinut loukkaantumisestaan Itävallan maajoukkuetta.

- Tämä on tietenkin katkera takaisku, mutta ei suinkaan mikään tragedia, hän vakuutti.

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat