Arkistojen kätköistä: Rion mitalisuosikki Petra Olli halusi ”kiusata vanhempia akkoja" junnuna

Lappajärven Veikoista ponnistava Petra Olli on saanut urheilupiirit polvilleen tehden niin suomalaista kuin eurooppalaistakin painihistoriaa. 22-vuotias painivirtuoosi on voittanut peräti 12 arvokisamitalia, aikuisten MM-hopean sekä viisi nuorten EM-kultaa.

Rion olympialaiset: Arkistoista: Rion mitalisuosikki Petra Olli halusi ”kiusata vanhoja akkoja" jo junnuna
Rion olympialaiset: Arkistoista: Rion mitalisuosikki Petra Olli halusi ”kiusata vanhoja akkoja" jo junnuna

Vuonna 1994 syntynyt Petra Olli sai niskalenkin painimaailman huipusta jo alle 20-vuotiaana. Vuonna 2010 Olli voitti 16-vuotiaana pronssia nuorten olympiakisoissa. Vuonna 2012 vielä lukiota käynyt nuori nainen tähtäsi tosissaan Lontoon olympialaisiin, mutta jäi harmillisesti vain yhden jakson päähän maapaikasta 55-kiloisten sarjassa.

Ollille erityisen tärkeää oli kuitenkin osoittaa, ettei hän jäisi vain ikuiseksi "nuoreksi lupaukseksi".

– Vain aikuisten menestyjät muistetaan, enkä halua jäädä nuoreksi lupaukseksi. Päivän päätteeksi näkee, kuka palkintopallilla seisoo. Mitalistit sieltä vain muistetaan, Olli muotoilee Urheiluruudussa vuonna 2014.

Olli on ehtinyt tehdä useampaan otteeseen suomalaista urheiluhistoriaa. Nuorten sarjassa Olli on voittanut Euroopan mestaruuden viisi kertaa putkeen ja ensimmäisen aikuisten arvokisamitalin hän nappasi vuoden 2014 EM-kisoista 19-vuotiaana.

Odotan, että pääsen kiusaamaan vanhoja akkoja ja tarjota niille kovan vastuksen.

Petra Olli EM-kisoista, 2014

– Odotan, että pääsen haastamaan kärkinimiä, kiusaamaan vanhoja akkoja ja tarjota niille kovan vastuksen, Olli uhkui ennen ottelua.

Olli etenee painin ehdoilla

Vuonna 2014 Kaj Kunnas kysyi Urheiluviikonlopussa, aikooko hän lukion jälkeen hakea opiskelemaan vai keskittyykö vain painiuraansa.

– Laitoin kyllä hakupaperit menemään, mutta se oli ehkä vain äidin mieliksi. Painin ehdoilla edetään. Jos huipulle haluaa, siihen on panostettava kaikki, Olli virnistää.

Vuonna 2015 Olli paini 21-vuotiaana suoraan maailman huipulle, kun hänestä tuli ensimmäinen MM-mitaleille yltänyt suomalainen naispainija. Muistoksi MM-kisoista tuli hopeamitali.

– Vaikka nyt onkin kova harmitus tappion jälkeen, selvästi nämä kisat menivät plussan puolelle. Olympiapaikkaa lähdimme hakemaan ja lisäksi tuli vielä hopeamitali, hurjan tällin silmäkulmaansa saanut Olli summaa.

Riian EM-kisoissa maaliskuussa 2016 Olli voitti kultaa. 22-vuotiaasta huippupainijasta on povattu Rion olympialaisten ehdotonta mitalisuosikkia.