Suora

  • Dota 2: The International
  • Este- ja kouluratsastuksen EM: Kouluratsastuksen Grand Prix

Ei enää hopeaa! Tappara on Suomen mestari

Kolmen hopeapettymyksen ja 13 vuoden odotuksen jälkeen Tappara palaa Suomen mestariksi. HIFK kaatui ratkaisevassa finaalissa 2-1.

urheilu
Tappara mestaruuskuva 2016
Tappara on Suomen mestari 13 vuoden tauon jälkeen.Tomi Hänninen

*TAMPERE. *Tappara on voittanut jääkiekon Suomen mestaruuden. Tamperelaisseura kaatoi SM-liigan kuudennessa finaalissa Helsingin IFK:n 2-1 ja vei finaalisarjan voitoin 4-2. Mestaruusmaalin ohjasi avauserässä Henrik Haapala.

Tappara voitti mestaruuden edellisen kerran 13 vuotta sitten keväällä 2003. Tuosta joukkueesta yhä mukana ovat puolustajat Tuukka Mäntylä ja Pekka Saravo sekä apuvalmentaja Marko Ojanen, joka oli tuolloin vielä pelaaja.

Nykyjoukkueesta 19 pelaajaa ja voittaa ensimmäisen mestaruutensa, kuten myös päävalmentaja Jussi Tapola, apuvalmentaja Kimmo Vähä-Ruohola ja maalivahtivalmentaja Petri Tuononen.

Viisi pelaajaa ja kolme valmentajaa nykyjoukkueesta juhlii mestaruutta kolmen vuoden hopeaputken päätteeksi. Maalivahti Tomi Karhuselle kulta on kolmas putkeen, sillä hän siirtyi Tapparaan täksi kaudeksi Kärpistä.

Mestaruus on Tapparalle yhteensä 16:s, kun mukaan lasketaan seuraa edeltäneen TBK:n kolme mestaruutta. Kaikkien aikojen tilastossa seura nousee tasoihin kultamitaleissa naapuriseuransa Ilveksen kanssa.

Tapparan Patrik Laine voitti pudotuspelien maalipörssin 10 maalillaan ja hänet valittiin pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi. Pistepörssin vei IFK:n Teemu Ramstedt tehoilla 5+13. IFK:lle hopea on ensimmäinen mitali kevään 2011 mestaruuden jälkeen.

Tappara, perustettu 1955 (edeltäjä TBK), 73. kausi pääsarjatasolla

Mestaruudet (kolme ensimmäistä TBK): 1953, 1954, 1955, 1959, 1961, 1964, 1975, 1977, 1979, 1982, 1984, 1986, 1987, 1988, 2003, 2016.

Yhteensä: 16 kultaa, 12 hopeaa, 11 pronssia

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat