Kuningas ilman kruunajaisia

Legenda sanana on urheilussa kärsinyt jo aikoja sitten inflaation, mutta tietyissä yhteyksissä sille yhä on tilaa, kirjoittaa Yle Urheilun Niki Juusela.

Kuva: LAT Photographic/REX/All Over Press

_Bukefalos seisoi liikkumattomana, jalat tukevasti maassa ja katsoi varjoaan. Se ei tehnyt elettäkään, se vain odotti. Odotti, että varjo tekisi ensimmäisen liikkeen. Höyry nousi hevosen sieraimista ja silmät olivat suurina. Äkkiä se tunsi kosketuksen selässään. Joku puhui sille rauhallisesti, silitti samalla sen kosteutta höyryävää karvaa. Äkkiä hevonen tunsi sisällään rauhan. Varjo ei enää pelottanut, rauha täytti sen mielen. Ratsastaja nousi selkään ja antoi käskyn. He ampaisivat vauhtiin, laukkaan kaikki kaviot kipinöitä kiviseen maahan iskien. Ensimmäistä kertaa Bukefalos tunsi lentävänsä, olevansa elossa, kuin hän ja ratsastaja olisivat samasta luusta veistetyt. Hän ei enää pelännyt. _

Ralliautoilussa kilpailun voittajan ja toiseksi ajavan ero lasketaan usein maalissa vain sekunteina. Puolen minuutin marginaali maalissa on lähes ylivoimainen, puhumattakaan suuremmista aikaeroista. Kun toukokuun toisena päivänä vuonna 1986 Henri Toivonen starttasi kohtalokkaalle erikoiskokeelle Cortesta Tavernaan Korsikan MM-rallin toisena kisapäivänä, oli hänen johtonsa kilpailussa puolitoista minuuttia - puolitoista minuuttia ja vasta toinen kisapäivä oli vauhdissa! Ikuisuus.  

Hän oli kesyttänyt oman ratsunsa, Lancia Delta S4:n tavalla, jolla eräs myyttisimmistä ja suurimmista hallitsijoista, Aleksanteri Suuri kesytti rakkaan hevosensa Bukefalosin. Hevosen kerrotaan pelänneen jopa omaa varjoaan niin, ettei edes Aleksanteri Suuren isä, Bukefalosin potentiaalisista ominaisuuksista huolimatta, halunnut ottaa hevosta omakseen. Toivonen ymmärsi mitä uhmakkaalta, vaikeastikin ajettavalta autolta vaaditaan, kunnes kohtalo puuttui peliin. Juuri Toivosen ylivoima Korsikan rallissa, ja viimeistään tragedian lohduton lopputulema, kiteyttää mystiikan hänen ympärillään.  

Lancian ja Toivosen yhdistelmä kiteytti puhtaimmillan, mistä B-ryhmän ajassa oli kysymys.  

Voitto auton ensimmäisessä kilpailussa, sekä vuoden 1986 avanneessa Monte Carlon MM-rallissa näyttivät, että kuningas oli nousemassa valtaistuimelle. Edelliskauden viimeisen rallin, RAC:n, yhteydessä Lancia esitteli uuden ajokkinsa - Delta S4:n. Vasta nyt Toivonen sai sen ratsun, jolla voisi ylittää Tigritin ja löytää Soussan aarteet. Hänestä oli vasta tulossa jotain suurta, kun puhutaan puhtaasi urheilullisesta menestyksestä. Aiemmin Toivonen oli ajanut repaleisia kausia ja osallistunut MM-sarjaan hajakilpailuihin ja jakanut huomionsa ralliautoilun ja rata-autoilun kesken. Nyt oli aika keskittyä puhtaasti ralliin. Lancian ja Toivosen yhdistelmä kiteytti puhtaimmillan, mistä B-ryhmän ajassa oli kysymys.  

Se, että Toivonen ei koskaan ehtinyt nousta suureksi mestariksi, tekee hänen tarinastaan jollakin tavalla suuremman ja jättää romantikoille valtavat mahdollisuudet pohtia, mitä kaikkea hänen uransa olisikaan pitänyt sisällään, jos vain olisi saanut toisenlaisen käden kohtalon julmassa pokeripöydässä. 

Se miten kohtalo epäreilulla tavalla riisti lahjakkaan kuljettajan saavuttamasta rallipoluilla - tai moottoriurheilussa ylipäätään - kaikkein suurinta, lisää virtaa siihen koskeen, josta tarinat legendoista ammennetaan. Legenda sanana on urheilussa kärsinyt jo aikoja sitten inflaation, mutta tietyissä yhteyksissä sille yhä on tilaa.  

Niin kovin usein legendoja lauletaan ja kerrotaan sankareista, jotka ovat jo ylittäneet tuonelan virran. Valitettavan usein juuri moottoriurheilussa kaikkein lahjakkaimmat ovat maksaneet äärimmäisen hinnan menestyksestä, tai sen tavoittelusta. Jarno Saarinen, Ayrton Senna, Henri Toivonen. Viimeistään järkyttävä onnettomuus ja sen lopullinen hinta, on nostanut heidät kaikki myyttisten kisaajien joukkoon. Toisaalta se pitää myös heidän kaikkien muistoa yhä yllä, vaikka mestarit vaihtuvat, kilpailut alkavat ja päättyvät. Saarinen, Senna, Toivonen. He ovat niitä, joista legendoja kerrotaan. 

Legendan mukaan Aleksanteri Suuren rakas Bukefalos kantoi haavoittuneen isäntänsä pois taistelukentältä. Toivosen tapauksessa ratsua ei sittenkään voinut kesyttää. Materia on hengetöntä, Bukefalos oli lihaa ja verta.