Suora

  • Blast Lissabon CS:GO
  • PUBG Europe League karsintojen finaalit
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu
  • Blast Lissabon, CS:GO
  • Blast Lissabon, CS:GO
  • Uinnin lyhyen radan MM
  • Freestylen MC, Thaiwoo

Liikunnasta on tullut pakkomielle osalle suomalaisista – huippulääkäri kehottaa ulkopuolisia avaamaan silmät

Nuorilla pakonomaista liikkumista aiheuttavat etenkin ulkonäköpaineet ja vanhemmilla ihmisillä tulostavoitteet ja liikuntasuoritusten määrät.

urheilu
Pippa Laukka
Yle

Osalla suomalaisista liikkumisen syy painottuu pakonomaisuuteen. Urheilulääkäri Pippa Laukka kertoo, että esimerkiksi nuorilla aikuisilla tämä liittyy fitness-buumiin, terveysintoiluun ja elämän hallinnan opettelemiseen.

Pakonomaiseen liikkumiseen kuuluu usein myös pakonomainen tarve kontrolloida syömistä eli ruuan sisältöä ja määrää.

- Jos liikunta valtaa mielen, hallitsee elämää ja kontrolloi ihmistä eikä toisinpäin, silloin se on sairaalloista.

Tällöin on tyypillistä, että ihmisen on vaikea ajatella muuta ja hän lähtee lenkille, vaikka olisi esimerkiksi flunssainen tai rasitusvamma olisi alkamassa.

- Tämä ei ole kovin yleistä, vaan kulkee käsi kädessä trendien, ulkonäkövaatimusten ja ulkonäköpaineiden kanssa. Kun ihminen varttuu, elämän tasapaino ja hallinta löytyvät. Yksi ilmiö on kuitenkin, että ihmiset liikkuvat enemmän, mitä keho ja mieli pystyvät sulattamaan.

Muun muassa naisten jalkapallomaajoukkueen ja naisten jääkiekkomaajoukkueen lääkärinä toimiva Laukka sanoo, että tätä näkyy myös työikäisillä. He alkavat väsyä siitä, että liikkuvat liian paljon.

Toisten pitää puuttua ajoissa muiden pakonomaiseen liikkumiseen

- Varmasti jokaisella salilla on sellaisia henkilöitä, jotka liikkuvat pakonomaisesti. Olisikin tärkeää, että siihen osataan puuttua ja reagoida riittävän ajoissa, Laukka kertoo.

Hänen mukaansa muiden ei saisi sulkea silmiään ja kääntää selkäänsä, jos on selkeät merkit, että ihmisen liikkumiseen liittyy sosiaalista eristäytymistä tai rajoittuneisuutta. Tällöin hän ei esimerkiksi ehdi nähdä kavereitaan tai ei keksi muuta puhuttavaa kuin mitä on syönyt tai miten on liikkunut.

Laukka sanoo, että toiset voivat auttaa tällaista ihmistä keskustelemalla ja kuuntelemalla. Lisäksi on matalan kynnyksen asiantuntijaorganisaatioita, jotka voivat auttaa.

- Siellä on vertaistukea ja asiantuntijoita, joiden kanssa voi keskustella ja pohtia omaa tilannetta. Esimerkiksi syömishäiriöliitoissa pakonomaiseen liikkumiseen on puututtu.

Aiheuttaa monia oireita

Syömishäiriöiden ja väsymyksen lisäksi pakonomainen liikkuminen aiheuttaa muita psyykkisiä häiriöitä, kuten ahdistuneisuutta.

- Monella on unihäiriöitä, koska on vaikea rauhoittua ja elimistö kuormittuu ja mieli stressaantuu. Masennus on myös yksi seuraus, mitä pakonomaisuudesta voi seurata.

Elimellisiä oireita ovat tyypillisesti sydänperäiset oireet, rytmihäiriöt, väsymys ja vatsan toiminnan ongelmat, kun kehon rasituksen sieto ylittyy.

- Nämä ovat yleisiä syitä, miksi ihmiset tulevat vastaanotolle, Laukka kertoo.

Pakonomainen ja runsas liikunta johtaa myös usein alipalautumiseen. Tämän vuoksi tulee aiempaa helpommin flunssaa ja toistuvia sairauksia.

- Erilaiset seuraukset voivat olla kauaskantoisia, mutta ei voi sanoa varsinaisesti, että siinä on kuolemanvaaraa.

Esiintyy lajissa kuin lajissa

Laukan mukaan pakonomaista liikkumista esiintyy lajissa kuin lajissa, etenkin ulkonäkökeskeisissä painoluokkalajeissa, joissa on enemmän syömishäiriöitä kuin kestävyyslajeissa.

- Niihin voi liittyä tasapainon hakeminen ja sitä kautta säätelyhäiriö liikunnan määrässä.

Pakonomaisuutta esiintyy myös esimerkiksi kestävyysjuoksussa, jossa se on yleensä vanhempien ihmisten ongelma.

- Tällöin ulkonäkö ei ole keskeisessä fokuksessa, vaan kuntoilutavoite tai suorituskyvyn paraneminen voi johtaa siihen, että liikkuminen lähtee käsistä. Ihminen esimerkiksi asettaa tavoitteen, että hänen pitää hiihtää 1 000 kilometriä talvessa tai juosta tietty määrä maratoneja. Lisäksi voi olla ajallisia tavoitteita tuloskehityksessä.

Moni vähäisillä liikuntapohjilla aloittava hurahtaakin liikuntaan niin, että he vammautuvat.

- Heidän vaivojensa määrä on lisääntynyt, kun he ovat tehneet liian paljon lyhyessä ajassa. Monen ongelma on, että he harrastavat vain yhtä lajia eli käyvät esimerkiksi hiihtämässä tai juoksemassa ilman tukevia ja palauttavia harjoituksia, Laukka sanoo.

Hänen mukaansa pakonomaista liikkumista esiintyy keskimäärin yhtä paljon sekä miehillä että naisilla.

- Naisilla ulkonäkö on enemmän fokuksessa ja miehillä nimenomaan enemmän tulos eli he haluavat parantaa aikaansa tai pestä kaverinsa kisassa.

Suosittelemme

Tuoreimmat