1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

Ohtamaa lopun huitomisestaan: "En usko, että mitään kauhean pahaa tapahtui"

Leijonapuolustaja Atte Ohtamaan mielestä lopun tilanne Ivan Teleginin kanssa oli normaalia maalinedustaistelua.

Ivan Telegin loukkaantui ottelun lopussa. Kuva: Tomi Hänninen

Atte Ohtamaan kaksi huitaisua Ivan Teleginin jalkoihin Suomen ja Venäjän välisen MM-välierän loppuhetkillä kuumensivat tunteita venäläisleirissä. Telegin putosi jään pintaan Ohtamaan huitaisujen jälkeen, eikä päässyt omin voimin ylös.

Hetken ihmettelyn jälkeen tuomaristo vihelsi pelin poikki kesken Venäjän 6-4-ylivoimapyörityksen. Jäähyä tilanteesta ei kuitenkaan tullut, mutta Venäjän ylivoimapyöritys pysähtyi.

- Katsoin, että kutia tulee maalille päin ja se oli siellä normaalia taistelua. En tiedä tarkkaan, mitä tapahtui, mutten usko että mitään kauhean pahaa ainakaan, Ohtamaa sanoi ottelun jälkeen.

Ohtamaa oli yksi Leijonien luottosotureista, joka syöksyi vaaraa kaihtamatta venäläispelaajien laukausten eteen varsinkin alivoimalla.

- Tiesimme vastustajan hyvän ylivoiman, joten piti saada romua eteen. Se onnistui tosi hyvin.

- Alku oli vaikea meille, vastustaja tuli tosi kovaa päälle kotikentällä. Saivat vielä avausmaalinkin, mutta otimme sen hyvin ja saimme siitä hiljalleen omaa peliä käyntiin. Emme me siitä muutamaa minuuttia myöhemmin enää välittäneet.

Leijonat voitti ottelun 3-1. Suomi kohtaa Kanadan tai USA:n MM-finaalissa sunnuntaina klo 20.45.