1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

Maalivahdit miehiä paikallaan - tässä Leijonien hopeajoukkueen arvosanat

Yle Urheilu arvioi Leijonien suoritukset kevään 2016 MM-kisoissa.

Mikko Koskinen Kuva: Tomi Hänninen
Mikko Koskinen Kuva: Leijonat.fi

Maalivahdit

**Mikko Koskinen 10 **

Koskinen oli alusta asti Leijonien ykkösmaalivahti, eikä pelannut kisoissa ainuttakaan huonoa ottelua. Vaikeilla hetkillä esimerkiksi Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan Koskinen otti ne tärkeät torjunnat, jotka pitivät Leijonat mukana pelissä ja mahdollistivat nousun voittoon. Huippumaalivahti ja pelipaikallaan kisojen paras.

Juuse Saros Kuva: Leijonat.fi

**Juuse Saros 10 **

Kaksi pelattua ottelua, nolla päästettyä maalia. Mitä enempää voi maalivahdilta vaatia? Saros on ollut nyt kaksissa peräkkäisissä kisoissa kakkosvahtina ja hoitanut oman roolinsa täydellisesti. Aika näyttää, milloin nuori veskari saa kunnolla vastuuta.

Juuso Hietanen Kuva: Leijonat.fi

Puolustajat

**Juuso Hietanen 8 **

Nousujohteista pelaamista. Miehet hukkuivat välillä vaarallisesti, eikä Hietanen kyennyt tekemään turnauksessa yhtäkään maalia ylivoimavastuustaan huolimatta. Leijonien viisikkopelaaminen kuitenkin tuki yksilöitä hyvin ja Hietanen hoiti isojen minuuttien roolinsa mallikkaasti.

Topi Jaakola Kuva: Leijonat.fi

**Topi Jaakola 9 **

Tuttua luutimista ykkösparissa. Kokemus näkyy Jaakolan pelaamisessa, vaikka pisteillä ei mässäilläkään. Arvokas työkalu alivoimalla ja kokonaisvaltaisesti vahvaa suorittamista läpi koko turnauksen.

Tommi Kivistö Kuva: Leijonat.fi

**Tommi Kivistö 8 **

Hienoa pelaamista kolmosparissa Atte Ohtamaan kanssa puolustuksen loukkaantumisten jälkeen. Ehjä kaksikko ei urakoinut suurimpia minuutteja, mutta hoiti omat vaihtonsa tasaisen varmasti. Kivistö astui tarjottuihin saappaisiin kesken kisojen ja ehti tehdä yhden maalinkin.

Lasse Kukkonen Kuva: Leijonat.fi

**Lasse Kukkonen 8 **

Pitkäaikainen Leijona on edelleen huippupuolustaja, ja todistanut sen sekä SM-liigassa että nyt MM-kisoissa. Kypsää pelaamista, kunnes urakka jäi vajaaksi vamman vuoksi. Jälleen yksi mitali palkintokaappiin.

Esa Lindell Kuva: Leijonat.fi

**Esa Lindell 8 **

Lindell kehittyi huippupuolustajaksi edelliskaudella Ässissä ja pelasi Tshekissä hienot kisat. Venäjällä pelasi nuoressa AHL-pakkiparissa Pokan rinnalla. Neljä tehopistettä ja ylivoimavastuuta, mutta kiekollinen pelaaminen oli totuttua vaisumpaa.

Atte Ohtamaa Kuva: Leijonat.fi

**Atte Ohtamaa 9 **

Leijonien yllättäjiä. Ohtamaa pelasi suurella itseluottamuksella, eikä tehnyt juurikaan virheitä. Muodosti Kivistön kanssa erinomaisen kolmosparin.

Ville Pokka Kuva: Leijonat.fi

**Ville Pokka 8 **

Pokka on malliesimerkki Leijonien puolustuksen tappavan tehokkaasta rautalankamallista: pelirohkeutta on, mutta ratkaisut tehdään yksinkertaisen kautta. Hyvät kisat kakkosparissa peruspelaamisen kautta.

Anssi Salmela Kuva: Leijonat.fi

**Anssi Salmela 8 **

Salmela oli Leijonien seitsemäs puolustaja, jota kuitenkin peluutettiin osana pakkien vaihtokiertoa loukkaantumiseen asti. Pelatut ottelut jäivät vamman vuoksi viiteen, mutta niissä Salmela ehti kerryttää tehotilastonsa kuusi maalia plussalle.

Sebastian Aho Kuva: Leijonat.fi

Hyökkääjät

**Sebastian Aho 8 **

Aho haki hetken paikkaansa ja vaihtoi kesken alkusarjan kakkosketjusta kolmoseen. Pieni ailahtelu on ymmärrettävää ja pisteitä syntyi siihen nähden erinomaisesti, kymmenessä ottelussa ensimmäisissä miesten kisoissa 18-vuotiaana 3+4. Kohokohtana kaksi tärkeää maalia välierässä Venäjää vastaan.

Aleksander Barkov Kuva: leijonat.fi

**Aleksander Barkov 9 **

Suomen tulevaisuuden ykkössentteri on uskomattoman varma ja kypsä suorittaja vasta parikymppiseksi pelaajaksi. Barkov on huippuluokan ammattilainen ja urheilija, joka edistää joukkueensa peliä pienilläkin asioilla. Kaikki erinomaiset suoritukset eivät näy tehopisteinä, koska kyse on niin kokonaisvaltaisesta ja peliä loistavasti hahmottavasta sentteristä.

Mikael Granlund Kuva: Leijonat.fi

**Mikael Granlund 9 **

Leijonien ja kenties koko turnauksen paras pelaaja iski peräti 12 tehopistettä. Granlund on kehittynyt selvästi ja pystyy tarjoamaan joukkueelle paljon muutakin kuin A-luokan hyökkäystaitonsa.

Jussi Jokinen Kuva: Leijonat.fi

**Jussi Jokinen 8 **

Jokinen pelasi läpi kisojen yhdessä Floridasta itselleen tutun Barkovin kanssa. Jokinen ajautui enemmänkin pelintekijän rooliin, mutta hoiti sen kokemuksensa edellyttämällä tavalla. Hienon uran tehnyt Leijona, jonka ansiot jäävät usein pimentoon muiden ryöstäessä otsikot.

Mikko Koivu Kuva: Leijonat.fi

**Mikko Koivu 9 **

Leijonien ykkössentteri ja kapteeni isolla K:lla. Koivun voidaan aina luottaa hoitavan hommansa. Kymmenessä ottelussa yhtä monta pistettä, paljon tärkeitä aloituksia ja vastuuta sekä ylivoimalla että alivoimalla. Ilman turhia kaksiminuuttisiaan lähellä täyden kympin suoritusta.

Leo Komarov Kuva: Leijonat.fi

**Leo Komarov 8 **

Monikäyttöinen ikitaistelija toi erinomaisen lisän Koivun ja Granlundin ketjuun pienten kokoonpanomuutosten jälkeen. Komarov oli Toronton tehokkaimpia pelaajia NHL:ssä, ja teki MM-kisoissakin seitsemän pistettä. Sen lisäksi laiturilta saatiin perinteiset Komarovin avut, joilla vastustajan pelaajat saadaan ärsyyntymään.

Jarno Koskiranta Kuva: Leijonat.fi

**Jarno Koskiranta 8 **

Kolmossentteri ja ylivoiman maskimies. Koskiranta teki kolme maalia, vaikka kolmosketju välillä katosikin kuvasta. Hyvän puolustuspelaamisen lisäksi suurimpana ansiona hyvät suoritukset aloitusympyrässä, kuten turnauksen parhaisiin lukeutuva aloitusprosentti soittaa.

Patrik Laine Kuva: Leijonat.fi

**Patrik Laine 9 **

Laine pelasi tuttujen vahvuuksiensa kautta. Turnauksen alussa ruoska heilui ylivoimalla vastustamattomasti ja Jaromir Jagrin hallussa ollut varausikäisten pelaajien piste-ennätys rikkoutui pikavauhtiin. Laine teki upeat tehot 7+5 ja oli kiistatta Leijonien parhaita suorittajia.

Jani Lajunen Kuva: Leijonat.fi

**Jani Lajunen 7 **

Täydennysmies, joka oli kokoonpanossa viidessä ottelussa mutta jäi hyvin pienelle peliajalla. Nousi kuitenkin Aleksander Barkovin paikkaajaksi kakkosketjuun puolivälierässä ja onnistui silloin isossa roolissa kiitettävästi.

Antti Pihlström Kuva: Leijonat.fi

**Antti Pihlström 9 **

Takana oli vaikea kausi, mutta maajoukkuepaidassa Pihlström syttyi liekkeihin. Kymmenessä pelissä syntyi kolme maalia ja Pihlströmin poikkeuksellinen luistelunopeus on edelleen selkeä valttikortti. Nelosketjun vauhtipelaaja todisti, että annettavaa Suomen maajoukkueelle riittää edelleen.

Teemu Pulkkinen Kuva: Leijonat.fi

**Teemu Pulkkinen 6 **

Pulkkinen pelasi vahvat harjoitusottelut, mutta ei saanut itsestään parasta irti MM-kisoissa. Kari Jalonen antoi Detroit-hyökkääjälle mahdollisuuden muun muassa ylivoimalla, mutta ruudin pysyessä märkänä luotto loppui ja Pulkkinen putosi ylimääräiseksi hyökkääjäksi.

Mika Pyörälä Kuva: Leijonat.fi

**Mika Pyörälä 8 **

Varsinainen roolipelaaja. Pyörälä kuuluu edelleen MM-kisatasolle ja hoiti oman tonttinsa alaketjuissa moitteettomasti. Pyörälä oli Leijonien puolustusasenteen ilmentymä ja pysäytti itse lukuisia vastustajien laukauksia pitkin turnausta. Kokenut hyökkääjä oli myös olennainen osa Leijonien alivoimaa.

Mikko Rantanen Kuva: Leijonat.fi

**Mikko Rantanen 8 **

Rantasen näyttöpaikkaa saatiin odottaa pitkään, mutta alkusarjan loppuvaiheessa kisapassi vihdoin leimattiin. Rantanen esitti vahvoja nousuja ja omaa peliään tuttujen vahvuuksiensa kautta. Vääntövoimaa riittää ja Rantanen suojaa kiekkoa upeasti, sekä kykenee tarjoamaan hyviä syöttöjä tiukoistakin paikoista. AHL:n vuoden tulokkaalle soisi tulevina vuosina paremmankin mahdollisuuden, ja sen hän varmasti ottaakin.

Tomi Sallinen Kuva: Leijonat.fi

**Tomi Sallinen 7 **

Roolipelaaja. Odotukset Salliselle olivat varsin vaatimattomat, mutta nelosketju teki sitä mitä siltä voidaan vaatia - paljon työtä, energiaa ja muutamia yllättäviä hyökkäystilanteita.

Kari Jalonen Kuva: Leijonat.fi

Valmennus

Leijonilla oli heikkoutensa ja pelaajilla huonot hetkensä, mutta valmennuksen hyvän työn ansiosta paketti pysyi kasassa. Kari Jalosen Suomi pelasi hienoa viisikkopeliä, ja erityismaininnan ansaitsee vielä Jukka Rautakorven organisoima puolustus. Sama sapluuna  toimi ottelusta toiseen pienillä sopeutustoimilla kulloisenkin vastustajan perusteella. Kanada- ja Venäjä-voitot olivat valmennuksen onnistumisen huippuhetket. Loppuottelussa Kanada kuitenkin otti taktisen voiton.