1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

Mikko Rantanen heittää lätkäkamat hetkeksi autotalliin – Pohjois-Amerikan suuntaan "pidetään linjat auki"

Leijonahyökkääjä Mikko Rantanen palasi Suomeen hopeapettymyksestä jo hieman toipuneena. Sellaista se hoki välillä on, AHL:ssa viime kaudella urakoinut Rantanen tiesi.

Jääkiekkoa: Leijonien kotiinpaluu - Mikko Rantanen
Jääkiekkoa: Leijonien kotiinpaluu - Mikko Rantanen

Kultamitali oli niin lähellä, mutta silti niin kaukana. Näin mietti Leijonien Mikko Rantanen MM-finaalin ja yhden nukutun yön jälkeen. Nuori hyökkääjä harmitteli, että joukkueen tavoite ei täyttynyt sataprosenttisesti.

– Tietysti se on aina pieni pettymys, että emme saaneet sitä, mitä lähdimme hakemaan, eli kultaista mitalia. Sellaista se urheilu kuitenkin on. Mutta kyllä tässä alkaa pikkuhiljaa olemaan jo parempi fiilis koko joukkueessa, Rantanen kertoi lentokentällä maajoukkueen palatessa Suomen maankamaralle.

Suomi pelasi loistavan turnauksen, mutta Kanada ei ollut lyötävissä kuin kerran. Rantanen antoi kunniaa tuoreelle maailmanmestarijoukkueelle.

– Totta kai meillä oli kaikki pelissä, ei siitä ainakaan jäänyt kiinni. Joka jätkä laittoi kaiken peliin, en epäile sitä yhtään. Kanadalle krediittiä siitä, että pelasi loistavan pelin ja oli parempi. Kuten sanottua, sellaista se hoki välillä on.

Kanada oli ottanut opikseen alkusarjan tappiostaan eikä päästänyt Leijonia maalipaikoille.

– (Kanada) pelasi paremmin hyökkäyspelissä, sai pitkiä hyökkäyksiä ja siten väsytettyä meitä, niin että emme saaneet hyökkäyksestä irti. Heidän veskansa pelasi huippupelin, se on aina iso juttu.

Rantanen kehui myös Leijonia pystyssä pitänyttä Mikko Koskista. Hän harmitteli, kuinka "Kossu" antoi joukkueelle mahdollisuuden voittoon, mutta he eivät pystyneet käyttämään sitä hyväkseen.

Edessä parin viikon täyshuili

Lentokentällä Leijonia oli vastassa median lisäksi runsaasti lätkäfaneja, jotka piirittivät myös Rantasta ahkerasti. Selfie-kamerat räpsyivät ja nimikirjoitukset vaihtoivat omistajia.

MM-huuman jälkeiset suunnitelmat olivat Rantasella kirkkaana mielessä.

– Heitetään nyt lätkäkamppeet autotalliin, ei tarvitse sitä miettiä hetkeen. Ruvetaan nauttimaan Suomen kesästä, kun tässä ollaan. Sitten aletaan treenaamaan muutaman viikon päästä.

Nuori leijonatähti voi lähteä lomalle tyytyväisin mielin. Juuri ansaitun hopeamitalin lisäksi Rantanen pelasi ansiokkaan depyyttikauden AHL:ssä ja sai kunnian olla toinen vuoden tulokkaista sarjassa.

Ensi syksyn mahdollisista NHL-kuvioista hän ei kuitenkaan osannut sanoa. Vielä ei ole kyselyitä tullut.

– En tiedä yhtään, ei ole ainakaan vielä tullut mitään. Katsotaan, ja pidetään linjat auki, Rantanen virnisti.