Kylen johdolla kylille – piskuinen Pohjois-Irlanti kisoihin ilman suuria odotuksia

Pohjois-Irlanti elää suoraviivaisesta pelitavasta ja Kyle Laffertyn viimeistelystä. Karsintojen yllättäjä lähtee kisoihin kiusaamaan isompiaan.

Valioliiga
Pohjois-Irlannin hyökkääjä Kyle Lafferty juhlii maalia Kreikkaa vastaan.
Pohjois-Irlannin maalinsylkijä on kulmikas Kyle Lafferty.EPA

C-lohko: Saksa, Puola, Ukraina ja Pohjois-Irlanti.

1980-luvulla kahdesti MM-kisoissa esiintyntyt Pohjois-Irlanti pelaa Ranskassa ensimmäistä kertaa EM-kisoissa. Pohjois-Irlanti voitti Suomen karsintalohkon ja palasi arvokisakartalle 30 vuoden tauon jälkeen.

Pohjois-Irlanti on yksi kisojen nimettömimmistä joukkueista. Suoraviivainen pelityyli tuotti kuitenkin tulosta karsinnoissa, eikä Michael O’Neillin miehistöä voi laskea täysin pois C-lohkon jatkospekulaatioista.

West Bromwichin Jonny Evans ja Southamptonin Steven Davis ovat hyviä Valioliigan peruspelaajia, joita tukevat pääasiassa alempien sarjojen jyristä koostuvat joukkuekaverit. Kyle Lafferty on seikkaillut viime vuodet lainasopimuksilla joukkueesta toiseen, mutta maajoukkueessa jälki on ollut tuhoisaa. Valioliiga-tason laitapakki Chris Bruntin poissaolo on kova pala kapealle materiaalille.

Vuosikymmen sitten kukaan ei olisi odottanut Pohjois-Irlannilta paikkaa jalkapallon arvokisoissa. Vielä 2014 MM-karsintakin meni täysin penkin alle, mutta toissa syksynä alkoi huima liito. Joukkueella on EM-kisoissa vain voitettavaa, ja avausvastustaja Puola saa olla varuillaan tehokkaan vastahyökkäysjoukkueen kanssa.

Yle Urheilun asiantuntija Petri Pasasen arvio

- Kyllähän Pohjois-Irlannilta löytyy Valioliiga- ja Championship-pelaajia, joten siinä mielessä heillä on massaa enemmän kuin Suomella. Pelitapa on hyvin selkeä ja yksinkertainen. Kyle Lafferty yrittää voittaa kärjessä palloja. Pohjois-Irlannin vaarallisuus piilee siinä, että Lafferty voittaa pääpalloja syvällä hyökkäysalueella. Erikoistilanteet on toinen, jossa he ovat erittäin vaarallisia.

Pohjois-Irlannin joukkue EM-kisoihin

Maalivahdit Alan Mannus (St Johnstone), Michael McGovern (Hamilton Academical), Roy Carroll (Linfield)

Puolustajat Craig Cathcart (Watford), Jonny Evans (West Bromwich Albion), Gareth McAuley (West Bromwich Albion), Luke McCullough (Doncaster Rovers), Conor McLaughlin (Fleetwood Town), Lee Hodson (MK Dons), Aaron Hughes (ei seuraa), Patrick McNair (Manchester United), Chris Baird (Derby County)

Keskikenttäpelaajat Steven Davis (Southampton), Oliver Norwood, (Reading), Corry Evans, (Blackburn Rovers), Shane Ferguson (Millwall), Stuart Dallas (Leeds United), Niall McGinn (Aberdeen), Jamie Ward (Nottingham Forest)

Hyökkääjät Kyle Lafferty (Norwich City), Conor Washington (Queens Park Rangers), Josh Magennis (Kilmarnock), Will Grigg (Wigan Athletic)

Lue lisää Pohjois-Irlannin maajoukkueen historiasta täältä!

Yle Urheilun jalkapallon EM-kisojen Kisaoppaasta löydät kaikki kisauutiset, turnausohjelman, lähetystiedot, suorat nettilähetykset ja kuumimmat videot.

Suosittelemme

Tuoreimmat