Viime kisoja huonommin ei voi mennä – Irlanti taas haastajana kovaan lohkoon

Irlanti hävisi vuoden 2012 EM-kisoissa rumasti kaikki pelinsä. Lohko oli silloin huippuluokkaa, mutta eivät irkut Ranskassakaan paljon helpommalla pääse.

Valioliiga
Robbie Keane.
Robbie Keane teki karsinnoissa maaleja.AOP

E-lohko: Belgia, Italia, Irlanti ja Ruotsi.

Monet jalkapallon ystävät muistavat ranskalaispelaaja Thierry Henryn käsihaltuunoton ja sitä seuranneen maalin MM-jatkokarsinnassa Irlantia vastaan seitsemän vuotta sitten. Henryn ratkaisuottelun lisäajalla alustama William Gallasin kyseenalainen maali pudotti silloin Irlannin Etelä-Afrikan MM-kisoista.

Fifan maksama viiden miljoonan euron kipuraha tuskin lievitti pettymyksen aiheuttamaa tuskaa, mutta paikka vuoden 2012 EM-kisoissa korvasi kärsimyksiä. Niistä kisoista käteen ei tosin jäänyt pistettäkään.

Viime syksynä irlantilaiset saivat lisää balsamia haavoilleen, kun maa eteni EM-kisoihin kaadettuaan Bosnia ja Hertzegovinan jatkokarsinnassa yhteismaalein 3-1.

EM-kisat ovat Irlannille toinen arvoturnaus vuoden 2002 MM-kisojen jälkeen. Gaelilainen jalkapallo syö futikselta jalansijaa, mutta perinteitä riittää.

Martin O'Neillin miehistö on Valioliigan duunariosastoa. Robbie Keane on huippupelaaja, jonka parhaat päivät on jo auttamatta nähty. Nykyisin Keane takoo maaleja Yhdysvalloissa Los Angeles Galaxyn väreissä. Stoken Jon Walters jakoi Keanen kanssa karsintojen maalintekovastuun: molemmat iskivät viidesti. Southamptonin Shane Long ottanee Keanen paikan EM-joukkueen avauksessa. Everton-pakki Seamus Colemanilta löytyy myös hyökkäysvoimaa, ja pallonhallinnan vastustajalle luovuttava Irlanti iskee kovaa vastaan.

Yle Urheilun asiantuntija Petri Pasasen arvio

- En näe että Irlanti on mikään heittopussi. Ei Ruotsi mielestäni mitenkään selkeästi parempi ole. Irlannilla ei ole ketään supertähteä, mutta on sellaisia maita että kun saa hengen päälle ja hyvän tuloksen avauspelistä, niin sitoutunut ryhmä voi edetä.

Irlannin joukkue EM-kisoihin

Maalivahdit Shay Given (Stoke), Darren Randolph (West Ham), Keiren Westwood (Sheffield Wednesday)

Puolustajat Seamus Coleman (Everton), Cyrus Christie (Derby), Ciaran Clark (Aston Villa), Richard Keogh (Derby), John O'Shea (Sunderland), Shane Duffy (Blackburn), Stephen Ward (Burnley)

Keskikenttäpelaajat Aiden McGeady (Sheffield Wednesday), James McClean (West Brom), Glenn Whelan (Stoke City), James McCarthy (Everton), Jeff Hendrick (Derby County), David Meyler (Hull City), Stephen Quinn (Reading), Wes Hoolahan (Norwich), Robbie Brady (Norwich), Jonathan Walters (Stoke)

Hyökkääjät Robbie Keane (LA Galaxy), Shane Long (Southampton), Daryl Murphy (Ipswich)

Yle Urheilun jalkapallon EM-kisojen Kisaoppaasta löydät kaikki kisauutiset, turnausohjelman, lähetystiedot, suorat nettilähetykset ja kuumimmat videot.

Suosittelemme

Tuoreimmat