1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

Arkistojen kätköistä: Kelaaja Toni Piispanen halvaantui karate-onnettomuudessa vuonna 1993

Pyörätuolikelaaja Toni Piispanen on koko ikänsä harrastanut urheilua ja myös vammautui urheilun parissa. Vuonna 1993 karate-näytöksessä niskansa murtanut Piispanen on sittemmin voittanut paralympia- ja MM-kultaa ratakelauksen T51-luokassa.

Urheilujuttuja: Arkistoista: Kelaaja Toni Piispanen halvaantui karate-onnettomuudessa vuonna 1993
Urheilujuttuja: Arkistoista: Kelaaja Toni Piispanen halvaantui karate-onnettomuudessa vuonna 1993

Vuonna 1999 Kotimaan katsaus -ohjelmassa esiteltiin 23-vuotias Toni Piispanen, joka tähtäsi pyörätuolirugbyn ammattilaiseksi Yhdysvaltoihin. Piispanen oli kuusi vuotta aiemmin murtanut niskansa ja tapahtuma oli nauhalla. Piispanen ei itse ollut videota nähnyt, mutta ohjelmassa se esitettiin. Nauhalla nähdään, miten Piispanen iskeytyy pää edellä lattiaan, eikä enää nouse.

– Sairaalassa en uskaltanut sitä katsoa enkä tähän päivään mennessä ole katsonut. Ensimmäinen fiilis oli, että loppuko urheilu tähän. Onneksi se osoittautui vääräksi, siitähän se oikeastaan vasta alkoi, Piispanen muisteli vuonna 1999.

Ensimmäinen fiilis onnettomuuden jälkeen oli, että loppuuko urheilu tähän.

Toni Piispanen, 1999.

Seuraava Ylen arkistoista löytynyt video Piispasesta on vuodelta 2011, jolloin Piispanen kelasi hopealle vammaisyleisurheilun MM-kisojen satasella.  Nopea urheilija oli kolme vuotta aiemmin vaihtanut rugbyn ratakelaukseen.

– Oli loistava kisa siinä, että lähtö oli todella hyvä. Olin melkein johdossa puolivälissä, mutta 70 metrin kohdalla alkoi kaartaa oikealle. Piti tehdä korjausliike ja siinä hävisin kultamitalin, Piispanen arvioi suoritustaan.

Tavoitteena toinen paralympiakulta Riossa

Vuonna 2012 Piispanen lähti Lontoon paralympialaisiin mitali tavoitteenaan. Piispanen toi Suomelle sen kaikkein kirkkaimman mitalin ylivoimaisella suorituksella.

– Uskomaton fiilis, ei mielessä liiku juuri mitään, Piispanen kuvaili tunnelmiaan heti suorituksen jälkeen.

Piispanen juhli vuoden lopulla itsenäisyyspäivää Linnan juhlilla yhdessä vaimonsa Anun kanssa.

– Kultamitalin voittaminen oli minulle, Tonille ja meidän koko perheelle aivan mielettömän suuri hetki. Sitä ei voi edes sanoin kuvailla, Anu hehkutti. 

Kahden lapsen isä lähtee Rioon antamaan kaikkensa. 

– Kovaa pitää tehdä töitä, mutta uskon että me hoidetaan se, Piispanen latasi vuonna 2015 Urheiluruudussa MM-kisojen jälkeen.