1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

Ennätyspitkä rankkarikisa väsytti kaikki - "Meillä on grillijuhlat kotona"

Tshekin viidennen sarjatason ottelussa lauottiin rangaistuspotkukilpailussa 52 laukausta.

Kuva: EPA

Tshekin viidennellä sarjatasolla nähtiin perjantaina ennätyspitkä rangaistuspotkukilpailu. SK Batov 1930:n ja FC Frystakin välisessä ottelussa pilkkukisassa lauottiin peräti 52 laukausta. Batov voitti lopulta 22-21. Varsinainen peliaika päättyi 3-3.

Guinnessin ennätyskirjan mukaan pisin rankkarikisa ammattilaisotteluissa on ollut 48 laukauksen pituinen vuoden 2005 Namibian Cupin finaalissa..

Tshekin ottelussa Frystakilla oli kolme mahdollisuutta ratkaista ottelu, mutta joka kerta joukkueen laukoja epäonnistui. 26:nnella kierroksella Batovin Petr Janovsky onnistui, mutta Frystakin Jan Hrebackan laukaus nousi yläriman yli. Hrebackan mukaan hänen joukkuekaverinsa eivät moittineet häntä.

- He olivat iloisia, että pääsivät kotiin.

Frystakin puheenjohtaja Vratislav Rudolf oli puolestaan tshekkimedian mukaan sanonut halunneensa lähteä 20. kierroksen jälkeen, koska "meillä on grillijuhlat kotona".