Olympiavoittajan ankea paluu kilparadoille - Rion kultahaave kaukana

Sally Pearson oli yksi seuratuimmista yleisurheilijoista Birminghamin Timanttiliigan osakilpailussa sunnuntaina.

urheilu
Pika-aituri Sally Pearson
Pika-aituri Sally PearsonAOP

Pika-aitojen hallitseva olympiavoittaja palasi loukkaantumisten jälkeen 100 metrin aitojen kisamatkalle vuoden tauon jälkeen.

Sally Personin kauden avaus ei mennyt putkeen, vaikka odotukset eivät olleet kovia edes etukäteen. Seitsemäs sija kärkinaisten kyydissä lähes sekunnin ennätysaikaa hitaammilla lukemilla 13,25 oli suuri pettymys australialaiselle.

- Olen vähän pettynyt juuri nyt kroppaani, sillä odotin parempaa suoritusta. Tarvitsen kisoja alle ennen Rion olympialaisilla silläkin uhalla, että kisat menevät ensi alkuun huonosti. Toivottavasti seuravissa kisoissa kulkee jo ihan eri malliin, Pearson jutteli.

Yhdysvaltain Kendra Harrison on tällä haavaa omaa luokkaansa pika-aidoissa ja muilla naisilla onkin iso vuori kiivettävänä Rion kultaunelmaa ajatellen. Harrison riisti Personilta Birminghamin kisatapahtuman ennätyksen pienessä vastatuulessa ajalla 12,46.

Miesten korkeudessa Qatarin Mutaz Essa Barshim ylitti kauden kärkiriman tuloksella 237. Korkeudet 240 ja 244 olivat vielä liikaa Barshimille. USA:n Eric Kynard oli mittelön kakkonen tuloksella 235.

Birminghamissa tehtiin korkeuden lisäksi kauden kärkinoteeraukset naisten seipäässä (Yarisley Silva CUB 484), miesten 3000 metrin esteissä ( Conseslus Kipruto KEN 8.00,12), 1500 metrillä (Asbel Kiprop KEN 3.29,33) ja sileän 3000 metrillä (Mo Farah GBR 7.32,62).

Miesten pituudessa niskaansa Rooman Timanttiliigan osakisassa vähän satuttanut Britannian Greg Rutherford jätettiin kotiyleisön edessä vasta viidenneksi tuloksella 817. Yhdysvaltojen kaksoisvoiton varmistivat Marquise Goodwin *(842) ja *Michael Hartfield (829).

Tuloksia täältä (siirryt toiseen palveluun)

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat