UFC vaihtoi omistajaa – arvo kasvoi 15 vuodessa 2000-kertaiseksi

Vapaaottelun suurin ja kaunein myytiin maanantaina neljällä miljardilla dollarilla eli noin 3,6 miljardilla eurolla. Fertittan veljekset ostivat yhtiön vuonna 2001 vain kahdella miljoonalla dollarilla.

Kuva: AOP

Vapaaottelun suurorganisaatio UFC vaihtaa omistajaa. Organisaation pääomistajat Lorenzo ja Frank Fertitta luopuvat suurimmasta osasta omistuksiaan, ja pääomistajaksi nousee kolmen eri sijoittajaryhmän joukko. Koalitiota johtaa viihdeyhtiö WME-IMG.

Fertittan veljekset ostivat lähes konkurssin partaalla olleen UFC:n vuonna 2001 kahdella miljoonalla dollarilla ja myyvät sen nyt noin neljällä miljardilla dollarilla eli 3,6 miljardilla eurolla. UFC:n arvo kasvoi siis 15 vuodessa 2000-kertaiseksi.

Yhtiön keulakuva Dana White jatkaa yhä UFC:n presidenttinä, mutta hänen aiempi yhdeksän prosentin omistusosuutensa määritellään uudelleen.

CNN:n talousosaston arvioiden mukaan UFC:n myynti on ”reilusti suurin kauppa koko ammattilaisurheilun historiassa”. Baseball-seura Los Angeles Dodgers vaihtoi omistajaa 2,1 miljardilla dollarilla vuonna 2012.

UFC perustettiin alun perin vuonna 1993 yhdistämään eri kamppailulajien taitajia. Organisaatio on järjestänyt tapahtumia ympäri maailmaa, ja juhlisti viime lauantaina Las Vegasissa historiansa 200. suurtapahtumaa. Tällä hetkellä organisaation riveissä ottelee kolme suomalaista: Makwan Amirkhani, Teemu Packalén ja Tina Hanninen.