Rion olympialaiset: Oskar Kirmes

Vuonna 1995 syntynyt Oskar Kirmes edustaa Suomea miesten telinevoimistelussa olympiatasolla 44 vuoden tauon jälkeen.

urheilu
Oskar Kirmes Montpellierin EM-kisoissa 2015.
Oskar Kirmes Montpellierin EM-kisoissa 2015.AOP
  • Oskar Kirmes
  • Menestysennuste
  • Näin hän kilpailee Riossa

Oskar Kirmes

Kaikki lähetykset, uutiset, aikataulut ja kuumimmat videot löydät Yle Urheilun Rio 2016 -kisaoppaasta.

Oskar Kirmes syntyi Islannissa, jossa hänen virolainen isänsä ja valmentajansa *Mati Kirmes *tuolloin työskenteli. Hän kasvoi äitinsä kotimaassa Ruotsissa, josta perhe muutti Suomeen vuonna 2008. Ruotsin väreissä arvokisauransa aloittanut Oskar sai Suomen edustusoikeuden vuonna 2013.

Tähänastisen uransa parhaat sijoitukset Kirmes saavutti Montpellierin EM-kisoissa 2015, jolloin hän oli moniottelussa 17:s ja parhaalla telineellään permannolla yhdeksäs. Olympiapaikan hän valloitti jatkokarsintakilpailussa Rio de Janeirossa huhtikuussa.

Suomella on edellisen kerran ollut edustus miesten olympiavoimistelussa Münchenissä 1972. Olympiaedustus on Kirmekselle uran ensimmäinen.

Miten Kirmekselta sujuivat kivat 16-vuotiaana? Entä miksi Oskar jätti jääkiekon ja päätti keskittyä voimisteluun? Katso Kirmeksen uran sykähdyttävimmät hetket arkistokoosteesta!

Arkistojen kätköistä: Oskar Kirmes sai kipinän telinevoimisteluun verenperintönä

Video: Huippuvoimistelijalla ei ole varaa virheisiin - "Pitää olla henkisesti todella vahva"

Olympialaisiin valmistautuva suomalaislupaus odottaa EM-kisoja: ”Rion karsintakisoissa oli tylsää”

Kirmes ei ehdi juhlia olympiapaikkaa - "Keskiviikkona päästään Suomeen, sitten vaan heti salille"

Suomen 44 vuoden odotus päättyi - Kirmes voimisteli olympiapaikan

Kirmeksellä hyvä taistelu EM-finaalissa - "Tärkeä kisa tulevaisuutta ajatellen"

Suomeen harvinainen maailmancupin hopeasija

Telineiden Suomen mestaruudet ratkaistu

Oskar Kirmes EM-karsinnoissa 2015
Oskar KirmesMilla Vahtila
  • Oskar Kirmes
  • Menestysennuste
  • Näin hän kilpailee Riossa

Accuscoren ennuste

44 vuoden tauon jälkeen miesten telinevoimistelussa nähdään suomalaisedustaja. Oskar Kirmes saavutti paikan lähes sadan muun kilpailijan joukkoon huhtikuun jatkokarsinnoissa tulevassa olympiakaupungissa. Kirmeksen parhaat saavutukset ovat tähän mennessä viime vuoden EM-kisoista, joissa hän oli moniottelussa 17:s ja permannolla 9:s.

Moniottelun olympiavoittoa puolustava kuusinkertainen maailmanmestari Japanin Kochei Uchimura on edelleen suurimpia suosikkeja moniottelun voittoon. Japanin vahvaa panosta täydentää kaksien edellisten MM-kisojen permannon olympiavoittaja Kenzo Shirai, joka on Kirmeksen parhaan telineen, permannon ennustettu ykkösmies.

Kiinalaisten joukkueen terävimmän kärjen muodostavat Lontoon joukkuemestari Zhang Chenglong ja useamman mitalin viime MM-kisoissa napannut Deng Shudi. Permannon maailman rankingin johtopaikkaa pitävä Slovenian Rok Klavora voi hyvänä päivänä kamppailla myös mitaleista.

Kirmeksen mahdollisuudet moniottelussa kärkipaikoille ovat pienet. Hänelle erinomaiseksi onnistumiseksi voi laskea finaalipaikan jollakin telineellä, joista permanto on varmaankin lähimpänä saavuttaa. Pistesijan todennäköisyys on Accuscoren ennusteen mukaan alle 5 %.

Oskar Kirmes
Oskar Kirmes Voimisteluliitto/Milla Vahtila
  • Oskar Kirmes
  • Menestysennuste
  • Näin hän kilpailee Riossa

Näin hän kilpailee Riossa

Telinevoimistelu kuusiottelu, miehet

Karsinta lauantaina 6.8. klo 16.30-19.00

Karsinta lauantaina 6.8. klo 20.30-23.00

Karsinta sunnuntaina 7.8. klo 00.30-03.00

Finaali keskiviikkona 10.8. klo 22.00-00.30

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme