Suora

  • Närbild
  • Taitoluistelun EM, miesten lyhytohjelma
  • Anterselva, naisten pikakilpailu

Oskar ja Mati Kirmes – isän ja pojan olympiataival

Yli neljänkymmenen vuoden tauon jälkeen Suomi on saanut Rion olympialaisiin edustajan miesten telinevoimisteluun, kun 20-vuotias Espoon Telinetaitureita edustava Oskar Kirmes onnistui huhtikuussa Riossa järjestetyssä Test Event-kilpailussa nappaamaan edustuspaikan olympialaisten 6-otteluun.

urheilu
Oskar Kirmes Montpellierin EM-kisoissa 2015.
AOP

Äidin kanssa alkutaival

Oskar aloitti voimistelun 6-vuotiaana Ruotsissa äitinsä Linan vetämässä voimistelukerhossa. Ruotsalaissyntyisen äitinsä opeista poika siirtyi virolaistaustaisen isänsä Matin valmennukseen 9-vuotiaana.

- Isän ryhmässä alkoi kunnon harjoittelu. Asuimme silloin Ruotsissa ja näin miten mahtavia temppuja Ruotsin parhaat voimistelijat tekivät. Halusin itsekin osata jonain päivänä jotain yhtä hienoa, kertoo Oskar kilpavoimistelun alkuajoistaan.

Lina, Oskar ja Mati Kirmes
Lina, Oskar ja Mati KirmesMarika Aho

Isä tiukka valmentaja

Mati Kirmes kävi itse voimistelu-uransa läpi Neuvostoliiton aikana ja oli silloin mukana nuorten maajoukkueessa. Oman voimistelu-uransa jälkeen mies siirtyi valmentamisen pariin ja onkin valmentanut voimistelijoita neljässä eri maassa: Virossa, Islannissa, Ruotsissa ja Suomessa. Oskaria Mati kuvaa helpoksi valmennettavaksi.

- Hän tekee kaiken, mitä häneltä pyydetään ja vielä itse hieman lisää. Hän tietää itse, mitä haluaa

Isän on helppo luetella poikansa heikkoudet ja vahvuudet.

- Oskarin pitää vielä kehittää voimatasoja, mutta tekniikka hänellä on hyvä! Kun saadaan voimatasoja paremmiksi niin vaikeammatkin liikkeet alkavat tuntua helpommilta, analysoi Mati Kirmes.

Oskar on pienestä pitäen tottunut isänsä valmennukseen ja tunnistaakin hyvin valmentajansa taidot.

- Mati on todella vaativa valmentaja ja vaatii aina huippusuoritukset treeneissä, mutta osaa tehdä ne hyvällä tavalla, Oskar kertoo valmentajaisästään.

Sekä poika että isä vakuuttavat, ettei isä-valmentaja-suhde tuota ongelmaa.

- Olen niin pienestä pojasta lähtien ollut isän valmennuksessa, että olen tottunut siihen, sanoo Oskar.

- Salilla olen valmentaja ja kotona olen isä, ja vietämme ihan tavallista perhe-elämää, täydentää Mati.

Oskar Kirmes
Oskar KirmesAOP

Rioon selkein tavoittein

Rion ja tulevaisuuden suhteen kummallakin on selkeät ajatukset ja tavoitteet:

- Haluan Riossa päästä mukaan 6-ottelun finaaliin, johon pääsee 24 parasta voimistelijaa karsinnan perusteella, miettii Oskar.

- Kaikkien valmennettavien puolesta jännittää aina, toteaa isä Mati kysyttäessä jännittääkö Oskarin suoritukset erityisesti, kun kyseessä on oma poika.

Rio ei suinkaan ole kaksikon päätavoite, vaan ajatukset ovat jo tulevissa kisoissa.

- Oskar pääsee nyt nuorena hankkimaan kokemusta olympialaisista ja jatkossa hänen tavoitteensa on olympiamitali, ja minä yritän parhaani mukaan auttaa häntä sen saavuttamisessa, kertoo Mati-isä.

- Ainakin pari arvokisamitalia haluaisin saavuuttaa ja olen ajatellut harrastaa telinevoimistelua ainakin kahdeksan vuotta vielä, jos paikat vaan pysyy ehjinä, täydentää Oskar, ennen kuin kaksikko lähtee kohti tuttua Tuulimäen voimistelusalia.

Marika Aho

Suosittelemme