Suora

  • Urheiluruutu

Rion olympialaiset: Mikko Ilonen

Vuonna 1979 syntynyt Mikko Ilonen on viimeisten 16 vuoden ajan suomalaisen golfin kirkkain tähti.

golf
Mikko Ilonen kuvassa
AOP
  • Mikko Ilonen
  • Menestysennuste
  • Näin hän kilpailee

Mikko Ilonen

Kaikki lähetykset, uutiset, aikataulut ja kuumimmat videot löydät Yle Urheilun Rio 2016 -kisaoppaasta.

Mikko Ilonen on ollut Suomen golfin johtotähti siitä lähtien, kun hän voitti Britannian amatöörimestaruusturnauksen vuonna 2000. Heti ensimmäisenä ammattilaisvuotenaan 2001 Ilonen sijoittui yhdeksänneksi British Open -turnauksessa. Ensimmäiset voittonsa Euroopan kiertueella hän otti vuonna 2007. Ilosen menestyksekkäin kilpailuvuosi on ollut 2014, jolloin hän voitti kaksi turnausta Euroopan kiertueella, sijoittui seitsemänneksi PGA:n mestaruuskilpailussa ja nousi ensimmäisenä suomalaisena pelaajana kautta aikain maailmanlistalla 50 parhaan joukkoon.

Saavutukset Major-turnauksissa:

2000 British Amateur Championship voitto.

2001 British Open 9:s.

2006 British Open 16:s.

2014 PGA Championship 7:s.

European Tour: 5 voittoa.

Mitä 21-vuotias golfaaja pohti ammattilaiseksi ryhtymisestä vuonna 2000? Entä mitkä olivat tunnelmat, kun kesken kuvausten Ilosen esikoinen päätti tulla maailmaan vuonna 2012? Koostimme Ylen arkistojen kätköistä Ilosen uran kohokohdat Areenaan!

Arkistojen kätköistä: Golfaaja Mikko Ilosen esikoinen päätti syntyä kesken kuvausten vuonna 2012

Ilosella uran paras kauden aloitus - "Ei ole tullut paiskottua mailoja ja kiroiltua"

Mikko Ilosen hyvä vire ei hyydy - "Huippuonnistumisia ei vielä tullut"

Ilonen karsiutui British Mastersissa

Huippukierros nosti Korhosen uran parhaaseen ET-sijoitukseen - 50000 euron rahapotti lämmitti

Ilonen jäi kauas jatkopaikasta

Ilonen löi uskomattoman eaglen – 443 metriä kahdella lyönnillä!

Ilonen pelasi elämänsä kierroksen

Mikko Ilonen tekee Mastersissa suomalaista golfhistoriaa

Ilonen golfin ammattilaiseksi Mastersin jälkeen

Ilonen golfasi voittoon British Openissa

Mikko ILonen, British Open Golf Championship, St. Andrews Old Course, Scotland, Britain, 16 July 2015.
EPA/GERRY PENNY
  • Mikko Ilonen
  • Menestysennuste
  • Näin hän kilpailee

Accuscoren ennuste

Parhaimmillaan golfin maailman ranking-listalla 40. parhaan joukossa ollut Mikko Ilonen ei ole tällä kaudella päässyt toissa kauden tasolleen. Hän lähtee 112 vuoden tauon jälkeen pelattavaan golfin olympiaturnaukseen sijalle 46. rankattuna pelaajana, vaikka tämän hetkisessä maailmanrankingissa hän on 239. sijalla.

Maailman golfin aivan terävin kärki jättää Rion olympiaturnauksen väliin. Tästä huolimatta tutut maat ovat edustettuina neljällä pelaajalla, joka on suurin joukkuekoko golf-turnauksessa. USA:n joukkueen Bubba Watson, Rickie Fowler, Patrik Reed ja Matt Kuchar ovat maailmanlistalla 17. parhaan joukossa, joten mitalin todennäköisyys USA:n golfareille on korkea. Bubba Watson on ollut pelaamissaan turnauksissa kolmen parhaan joukossa kymmenkunta kertaa viimeisen vuoden aikana.

Ison-Britannian kärkimiehet Justin Rose ja tämän vuoden Mastersin voittanut Danny Willett kuuluvat myös ennakkosuosikkien joukkoon. Pohjoismaista väriä kärkikamppailuun tuo Masters turnauksista viimeisimmän eli The Openin voittanut Ruotsin Henrik Stenson. Vuosia maailman kärkeen kuulunut Stenson lähtee parhaalla ranking-sijoituksella Rion väylille. Unohtaa ei myöskään sovi jo toistakymmentä vuotta maailman kärkeen lukeutunutta Espanjan Sergio Garciaa, joka on pellut viime turnaukset korkealla tasolla ollen molemmissa viimeisissä Major-turnauksessa viiden parhaan joukossa.

Mikko Ilonen ei ole tämän vuoden Major-turnauksiin päässyt. Hän on saavuttanut tämän kauden Eurooppa Tourin kisoissa useita sijoituksia kahdenkymmenen joukossa, mutta se ei olympiaturnauksessa kovin korkealle riitä. Accuscoren golfturnauksen simulaatio ennustaa Ilosen mahdollisuuksia pistesijaan noin viiden prosentin suuruisina.

Mikko Ilonen kuvassa
AOP
  • Mikko Ilonen
  • Menestysennuste
  • Näin hän kilpailee

Näin hän kilpailee Riossa

Golf, miehet:

Torstaista sunnuntaihin 11.-14.8. klo 13.30-21.30

.

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme