Suora

  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Läheiset kertovat purjehtijoiden upeasta yhteistyöstä – ”Hän on kerännyt voimaa omassa veneessään itkien”

- Myös Nooralla on ollut lapsesta asti ”kiltin tytön syndrooma” eli kaikki on aina hyvin. Välillä on pitänyt melkein sanoa, että hänen pitäisi ajatella välillä itseäänkin.

urheilu
Noora Ruskola (vas.) ja Camilla Cedercreutz.
Noora Ruskola (vas.) ja Camilla Cedercreutz.Vesa Koivunen/SPV

Noora Ruskola, 21, purjehti MM-kultaa junioreiden Zoom8-luokassa vuonna 2010. Seuraavana vuonna hän tarttui 29er-veneen ruoriin gastinaan Camilla Cedercreutz, 23, joka harrasti lapsuudessaan myös freestylehiihtoa. Siinä hän taisteli jopa SM-pronssia hypyissä yksitoista vuotta sitten.

Parivaljakon yhteistyö tuotti tulosta jo pari vuotta myöhemmin, kun he voittivat alle 23-vuotiaiden MM-kultaa Puolan Gdyniassa.

Nyt he osallistuvat ensimmäistä kertaa olympialaisiin Riossa 49er FX -luokassa.

- Odotan, että tytöt tekevät oikein hyvän suorituksen ja tulevat tyytyväisinä takaisin, sanoo Nooran äiti Anitra Arpia-Ruskola, 61.

Hän pitää tyttärensä vahvuutena rohkeutta, keskittymiskykyä, iloista mieltä ja positiivisuutta.

- Viimeaikaiset kilpailut ovat osoittaneet, että hänellä on myös voimakasta tahtoa, Anitra sanoo.

Hän on iloinen siitä, että Noora ja Camilla ovat kilpakumppaneina kasvaneet yhteen.

- Molemmat tytöt ovat kilttejä tyttöjä. Toivottavasti molemmilta löytyy myös päättäväisyyttä riittävästi ja voitontahtoa. Kommunikointi heillä ainakin toimii hyvin, ja Camilla on iloinen ja mukava tyttö.

- Myös Nooralla on ollut lapsesta asti ”kiltin tytön syndrooma” eli kaikki on aina hyvin. Välillä on pitänyt melkein sanoa, että hänen pitäisi ajatella välillä itseäänkin.

Toki Nooraakin on joskus harmittanut, mutta äidin mukaan hän ei ole koskaan osannut riehua tai huutaa.

- Häntä on vain itkettänyt, jos on oikein harmittanut. Kun asiat eivät ole menneet oikeudenmukaisesti tai lähtö ei ole onnistunut. Silloin kun hän tuli lähelleni, hänelle tuskin pystyi mitään puhumaan. Hän tuli vain pakotettuna hakemaan välipalan ja sitten hän meni taas omaan veneeseensä itkemään.

Tämä on kuitenkin kannattanut, sillä usein Noora on taistellut loistavasti seuraavassa lähdössä.

- Hän on kerännyt voimaa omassa veneessään itkien.

Ystävä kertoo: ”Camilla oli tosi iloinen ja pirteä, ei mikään rämäpää”

Myös Camilla on kerännyt voimia lapsesta asti. Ennen Nooran kanssa alkanutta yhteistyötä pitkän arvokisakokemuksen skiff-veneiden gastina omaava Camilla purjehti Tiina Kotamiehen, 23, kanssa.

- Meidän yhteistyö toimi todella hyvin, kun olimme olleet hyviä ystäviä jo monta vuotta sitä ennen. Tutustuimme, kun minä olin 8-vuotias ja Camilla 7-vuotias, Kotamies kertoo.

Hänen mukaansa Camilla oli tuolloin juuri hetkeä aiemmin aloittanut tutustumisen purjehdukseen isosiskonsa innostamana.

- Camilla oli tosi iloinen ja pirteä, ei mikään rämäpää, Kotamies kehuu.

- Hän oli tosi ahkera myös koulussa. Hän panosti siihen ja teki kovasti töitä sen eteen, mitä halusi.

Myöhemmin ystävykset päätyivät purjehtimaan kimpassa. Haasteena oli se, että molemmat olivat olleet kippareita.

- Mietimme, kumpi meistä on gastina, kun olisi kiva purjehtia yhdessä.

Lopulta Camillalle heltisi tämä rooli.

- Se oli hyvä valinta, kun hän on nyt olympialaisissa, sanoo Kotamies, joka harrasti Camillan kanssa myös freestylehiihtoa.

Noora aloitti purjehduksen, kun mummo huomasi lajista ilmoituksen

Noora innostui purjehduksesta jo 8-vuotiaana Sipoossa paikallisessa pursiseurassa. Tuolloin seuralla ei ollut vielä varsinaista toimintaa, mutta muutamat isät halusivat lapsilleen optarikurssin.

- Äitini huomasi tästä jossain pienen ilmoituksen, ja näin Noora aloitti lajin siskonsa kanssa. Noora innostui siitä niin paljon, että vetäjätkin sanoivat, että tytön pitää istua veneessä, kun hän tykkää siitä - oli tuulta tai tyyntä, äiti Anitra kertoo.

Pian Noora siirtyi Nyländska Jaktklubben -seuraan, jossa oli jo kilpailutoimintaa. Äidin mukaan hänen rautaiset kilpailuhermonsa alkoivat pilkahdella esiin jo ensimmäisissä kilpailuissa, joissa hän kilpaili Zoom8-luokassa.

Urheiluharrastuksen lisäksi Noora selvitti myös koulun läpi.

- Lukihäiriö vaikutti koulunkäyntiin, mutta hän kirjoitti ylioppilaaksi Brändö gymnasiumin urheiluluokalta, äiti toteaa tyytyväisenä.

Noora onkin haasteestaan huolimatta pärjännyt elämässään loistavasti.

- Hänen positiivinen asenteensa auttaa. Vähän pillittää välillä, mutta sitten taas mennään.

Se kuuluu elämään.

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat