1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

Huuhkajavahdilla selkeä tavoite alkavalla kaudella Englannissa - "Olen luottavainen, että nyt saan mahdollisuuden"

Englannin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Championshipissä pelaa perjantaina 5.8. alkavalla kaudella useita suomalaisia. Yksi heistä on Brightonin maalivahti Niki Mäenpää.

Niki Mäenpää Kuva: Tomi Hänninen

Pettymys. Se kuvasti Brightonin viime kautta. Vasta Championshipin viimeisellä kierroksella ratkesi, ettei joukkue nouse erinomaisista otteista huolimatta suoraan Valioliigaan, koska sen maaliero oli vaivaiset kaksi osumaa huonompi kuin sen päätöskierroksen vastustajalla Middlesbroughilla.

Kärkijoukkueiden kohtaaminen päättyi silloin 1-1-tasapeliin, minkä myötä molemmat olivat 46 pelin jälkeen 89 pisteessä. Voitto olisi siis vienyt Brightonin kakkospaikalle ja siivittänyt seuran suoraan nousuun pääsarjatasolle.

Edessä olivat silti playoffit, eli ikään kuin nousukarsinnat, joissa Brighton kohtasi päättyneen sarjan kuutosen Sheffield Wednesdayn. Avausottelussa Brighton koki hiukan yllättäen Sheffieldille 0-2-vierastappion, mikä vaikeutti asetelmia toiseen osaan.

- Uskon meidän panostaneen täysillä siihen, että nousemme suoraan. Se oli aika iso pettymys ja siitä toipuminen playoffeihin oli aika hankalaa. Ensimmäisessä osaottelussa meillä loukkaantui neljä pelaajaa ja pelasimme reilut puoli tuntia alivoimalla, Brightonin suomalaismaalivahti Niki Mäenpää muistelee.

Toisen osaottelun jälkeen Brightonin pelaajat olivat entistä musertuneempia. Taisto päättyi 1-1 ja toiveet valioliigapaikasta murenivat. Sheffield sai mahdollisuuden nousta Valioliigaan yksiosaisessa pelissä Hullia vastaan, mutta The Owlsin rahkeet eivät riittäneet nousuun.

"Hyvältä näyttää"

Brightonin pettymyksestä on kulunut nyt noin 2,5 kuukautta. Viimeistään lauantaina pelaajien on täytynyt pyyhkiä pois mielestään karvas tappio, sillä joukkue pelaa silloin kauden avausottelunsa Derbya vastaan vieraissa.

- Tämä preseason on taas mennyt aika nopeasti. On vähän sellainen fiilis, ettei tässä ole ollut mitään taukoa, kun meni kausi pidemmälle. Hyvä preseason on alla ja kaiken pitäisi olla valmista lauantaina. Joukkue tuntuu olevan hyvässä iskussa ja hyvältä näyttää, vaikka emme saaneet harjoituskaudelta hirveästi hyviä tuloksia, Mäenpää sanoo.

- Nyt pitää olla valmis uuteen kauteen ja aloittaa nollista. Se on pitkä tie taas, 46 peliä, hän painottaa.

31-vuotias Kasiysin kasvatti sai vastuuta harjoituskauden alussa pelatuissa harjoituspeleissä, kun ykkösvahti David Stockdale oli loukkaantuneena. Mäenpää vartioi Brightonin maalia neljässä harjoituspelissä kuudesta.

Hän ei kuitenkaan päässyt kertaakaan pelaamaan ns. ykkösmiehistön kanssa, kun manageri Chris Hughton halusi kierrätää pelaajia. Vasta viimeisessä harjoituspelissä italialaista Laziota vastaan kehissä olivat avauksen pelaajat.

- Olisin halunnut kokeilla pelata ykkösmiehistön ja selkeän avauksen kanssa, mutta sitä en päässyt tekemään, kun istuin Lazio-pelin penkillä. Stockdale on nyt kunnossa ja hän aloittaa kauden, mutta taistelu jatkuu, Mäenpää linjaa.

Brighton hävisi kuudesta harjoituspelistään neljä ja voitti kaksi. Mäenpää oli maalilla yhdessä voitossa, loput hänen pelaamansa pelit päättyivät tappioon.

Luottavaiset odotukset debyytistä

Viime kausi oli Mäenpäälle epäkiitollinen. Hän ei päässyt debytoimaan Championshipissä, kun Stockdale ja muu Brightonin joukkue pelasivat nappikauden. Maalivahtia ei ollut syytä vaihtaa. Ainoat minuutit hän kerrytti tililleen cup-peleissä.

Tällä kaudella hän uskoo vankasti siihen, että debyytti tulee. Sarjapelejä on kuitenkin hurjat 46, joten on täysin mahdollista, että Stockdale loukkaantuu tai saa jossain vaiheessa lepovuoron.

- Kausi on niin pitkä, että olen yllättynyt, jos hän taas pelaa kaikki pelit alusta loppuun. Odotin jo viime kaudella saavani mahdollisuuden, mutta kausi lähti niin hyvin käyntiin joukkueelta, että siinä oli vaikea tehdä mitään muutoksia - eikä kannatakkaan. Stockdale pelasi mielestäni hyvän ja tasaisen kauden, Mäenpää hehkuttaa ja jatkaa:

- Katsotaan miten homma lähtee nyt liikkeelle. Olen ihan luottavainen, että saan nyt sen mahdollisuuden.

"Newcastle suurin suosikki"

Kun Mäenpäältä kysytään alkavan Championship-kauden suosikkeja, suomalainen mainitsee vain yhden joukkueen.

- Newcastle on varmasti suurin ennakkosuosikki. He ovat panostaneet preseasonin aika paljon pelaajiin ja Rafael Benitez (päävalmentaja) jäi sinne. Nostaisin Newcastlen aika vahvaksi ennakkosuosikiksi, mutta tämä on niin tasainen sarja, että on aika mahdoton sanoa. Kaikki voivat voittaa kaikki, Mäenpää sanoo.

Suuret ennakko-odotukset kohdistuvat myös Valioliigasta Newcastlen tavoin tippuneisiin Aston Villaan ja Norwich Cityyn.

Entä ketkä voisivat olla ne suurimmat ehdokkaat putoajiksi? Kenties Fulham ja Rotherham, joilla oli vaikeaa jo viime kaudella?

- Fulham tulee olemaan varmasti hyvä tällä kaudella. Uskon, että he taistelevat ihan playoff-paikoista. Ehkä joku Burton, nousijajoukkue, ei tule olemaan niin vahvoilla, mutta paha se on sanoa.

Viime kaudella Brighton pelasi nappikauden ja hävisi vain viisi peliä. Pettymys oli lopulta suuri, mutta tavoite on tänäkin vuonna sama: nousu Valioliigaan.

- Joukkueen sisällä tavoitteet ovat samat kuin viime vuonna, lähdemme ehdottomasti taistelemaan noususta. Emme lähde huonontamaan sijoitusta, vaan parantamaan.

Yle Urheilun arviot Championshipin kauden 2016-17 suomalaispelaajista:

Brighton: Niki Mäenpää

Huuhkajissakin kakkosvaihtoehdoksi pudonnut Mäenpää metsästää alkavalla kaudella Championship-debyyttiään. Todennäköisesti saa pelata jokusen pelin, ellei David Stockdale pelaa aivan huippukautta ja pysy kunnossa. Mäenpää saa vastuuta myös cup-otteluissa.

Brighton: Vahid Hambo

Turun Interistä kesken viime kauden joukkueeseen siirtynyt kärkimies on kärsinyt vammoista. Todennäköisesti etsii pelipaikkaa muualta esimerkiksi lainasopimuksella.

Fulham: Jesse Joronen

Huuhkajien maalivahtitallin nuorimmainen aloitti viime kauden ykkösenä, mutta tippui nopeasti vaihtopenkille ja sitten kokonaan pois kokoonpanosta. Rikkonainen sesonki takana. Hakee pelipaikkaa lainasopimuksella Ykkös -tai Kakkosliigasta.

Fulham: Sakari Mattila

27-vuotias keskikenttäpelaaja sai pelata jämäminuutteja viime kaudella kuudessa ottelussa. Nähtäväksi jää, onko harjoituskausi vankistanut asemaa joukkueessa.

Nottinghm Forest: Thomas Lam

Siirtyi seuraan oivan viime kauden päätteeksi Hollannin liigan Zwollesta. Suomen A-maajoukkueen keskiakselin pelaaja debytoinee, mutta isomman roolin vakiinnuttamiseen tarvitaan myös onnea ja onnistumisia kentällä.

Reading: Anssi Jaakkola

29-vuotias kemiläislähtöinen maalivahti vaihtoi Etelä-Afrikan pääsarjan täksi kaudeksi brittikenttiin. Teki kaksivuotisen sopimuksen seuran kanssa. Lienee vähintään kakkonen. Voi nousta pelaavaksi vaihtoehdoksi, jos saa näytön paikan.

Wigan: Jussi Jääskeläinen

41-vuotias konkarimolari on pelipaikkansa eliittiä Championshipissä. Suuri yksittäinen syy siihen, miksi Wigan nousi Ykkösliigasta viime kauden päätteeksi. "Jässi" on edelleen erinomainen torjuja, joka kaappaa keskityspallot varmasti ja ohjaa peliä äänellään rauhallisesti. Molari, johon puolustajat voivat luottaa. Ottanee Championshipin suomalaispelaajista suurimman roolin joukkueesaan.