Suora

  • Uimahyppyjen MM, naisten 10 m:n välierät
  • Uimahyppyjen MM, joukkueiden loppukilpailu
  • Uimahyppyjen MM-kilpailut 16.7.
  • Urheiluruutu

Psyc ja doc huolehtivat suomalaisten hyvinvoinnista Riossa – imuroinnista alkaen

Ensin lienee paikallaan suomentaa otsikon psyc ja doc. Suomen joukkueen urheilupsykologi Hannaleena Ronkainen ja lääkäritiimistä vastaava Maarit Valtonen ovat ilmeisesti sellainen tehokaksikko johtoryhmässä, että heidät on jo ehditty liikanimetä.

urheilu
Kuva Rio de Janeirosta
Sari Sirkkiä-Jarva

RIO. Hyvä pilke silmäkulmassa on tarpeen, sillä ihan ensimmäisenä ei tulisi mieleen lääkärin toimenkuvassa imurointi.

- Kun saavuimme kisakylään, huomasimme, että siivouksen tasossa on parantamisen varaa. Otettiin itse imurit ja luutut käteen, minä imuroin verhoista rakennuspölyä, lääkäri Maarit Valtonen kertoo.

- Minun kontolleni tuli huoneiden lattiamuovien repiminen, urheilupsykologi Hannaleena Ronkainen jatkaa.

Ronkainen oli mukana Suomen johtoryhmässä jo Sotshin talvikisoissa, Valtonen on ensimmäisissä olympialaisissaan. Rio on kokeneillekin kisakävijöille monella tapaa uusi, outo ja ihmeellinen. Juuri olosuhteiden ymmärtäminen on tärkeä osa naisten työtä.

Lääkärin näkökulmasta keskiviikon sairaalavierailu oli hyvä ennakkotutkimus. Olympialaiset tarjoavat laatupuitteet myös sairaanhoidon näkökulmasta, lääkärin näkökulmasta asiassa on myös raadollisempi puoli.

Viereisen favelan asukkaat saavat ehkä vain haaveilla sairaanhoidosta.

- Puhuttiin kansainvälisten kollegoiden kanssa juuri siitä, että tämä on se kaunis kuva, mitä meille halutaan näyttää.

- Meille on erittäin korkealaatuinen sairaala. Järjestäjät halusivat esitellä sen ja antaa myös sen turvallisuudentunteen, että jos tulee joku isompi tapaturma, siellä on tarvittava ammattitaito sairaalassa vastassa, Valtonen kertoo.

Häiriötekijät minimiin

Urheilupsykologi Hannaleena Ronkaisen työssä kurjemmissa olosuhteissa elävistä brasilialaisista puhuminen on yksi huolista, jotka saattavat nousta esiin kahdenkeskisissä keskusteluissa urheilijoiden kanssa. Ronkainen puhuu häiriötekijöistä, ne ovat niitä huomioita, jotka nousevat esiin olympiauutisoinnissa ja jotka väistämättä puhuttavat myös urheilijakylässä.

- On yksi osa henkistä valmistautumista, että urheilija ymmärtää, että tällaiset asiat kuuluvat olympialaisiin ja ymmärtää, että on aika tärkeätä myös varautua, ja miettiä, kuinka suhtautua.

- Olennaista ei ole, mitä sattuu, vaan se, miten asioihin suhtaudutaan, Ronkainen kuvaa.

Urheilijauran kannalta olympialaisten tapahtumat, niin ulkopuolella areenoiden kuin kisan aikana, on tärkeä sanottaa. Ronkaisen rooliin kuuluu olla apuna hakemassa sanoja silloin kun urheilija onnistuu unelmassaan.

- Puhun paljon kiillottamisesta. Onnistumiset ovat kiillottamisen ja henkisen herkuttelun hetkiä, silloin pitää antaa aikaa aidolle ilolle ja nauttimiselle. Ilo on suurimmillaan kun sen saa jakaa, Ronkainen muistuttaa.

Yhtä tärkeää on olla mukana sillä hetkellä, jos ja todennäköisesti kun jonkun urheilijan maailma hetkellisesti romahtaa.

- On tärkeä purkaa ja sanoittaa tapahtumia, mitä on tapahtunut, etenkin jos urheilijalla on vielä toinen kilpailutapahtuma. Ratkaisukeskeinen ajattelu, miten tästä eteenpäin, se on tärkeää.

Urheilupsykologi etsii laastarit henkisiin haavoihin, Maarit Valtosen johtaman Suomen joukkueen lääkäritiimin on löydettävä apua fyysisiin tärskähdyksiin. Mukana on asiantuntijoita ortopedeistä fysioterapeutteihin. Lääkäreiden kohdatessa Riossa yksi puheenaihe on ollut väistämätön. Alkukesän laajojen mittasuhteiden dopinguutiset puhuttavat. Ja puhuttavat.

- Jokainen voi vaikuttaa vain omaan työhönsä, pitää vaan luottaa siihen, että asiat kehittyvät, Valtonen sanoo.

Ovatko nämä puhtaat kisat?

- Kyllä varmasti puhtaammat kisat kuin monet aikaisemmat, Valtonen asettelee sanansa varovaisesti pitkän miettimistauon jälkeen.

Mukavuuksia muumimukeista alkaen

Suomen joukkue rakentuu päivä päivältä, kun urheilijat saapuvat olympiakylään. Joukkueenjohdon yhtenä tehtävänä on olla vastaanottamassa porukkaa, hyvää henkeä luodaan ensikohtaamisesta alkaen. Mukana hengennostatuksessa ovat pienet asiat.

- Jokaiselle joukkueenjäsenelle on annettu oma muumimuki, siitä on kiva juoda kahvia, Ronkainen kertoo.

- Kisakylään tullessaan urheilija saa etsiä oman mukinsa ja mikä kuva siinä on.

Millaiset kisat Rion olympialaisista sitten saadaan? Lääkäri Maarit Valtonen huokaisee tällä hetkellä iloisen huojentuneena, kaikki on mennyt toistaiseksi hyvin.

- Sitä me toivotaan, että lääkärinä meitä ei täällä tarvittaisi.

- Tällä hetkellä asiat ovat erittäin hyvin. Mutta lääkärin työssä pitää olla nöyrä ja ennakoida, siksi me huolehdimme hygieniasta ja esimerkiksi huonepölyasioista, että asiat pysyisivät hyvin, Valtonen kuvaa.

Urheilupsykologi Hannaleena Ronkainen kuvaa omaa kisaurakkaansa elämykseksi, josta on otettava kaikki irti. Työmäärä ei ole taakka kun siihen asennoituu alusta saakka. Timantit hioutuvat paineessa.

- Just näin. Paine on tärkeä energia ja voimavara, Ronkainen korostaa.

- Olen lähtenyt tälle matkalle ilon kautta. Minulla on paljon tuttuja urheilijoita ja valmentajia, aion heittäytyä all-in.

Elämykset yllättävät, juuri sillä hetkellä kun niitä vähiten odottaa. Haastattelutuokio päättyy yleisön hälinään. Soihtuviesti samboineen mekkaloi ohitse. Ronkainen ja Valtonen halaavat toisiaan. Näissä töissä on hyvä kun ystävä on ihan vieressä.

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat