Suora

  • Elävä arkisto esittää
  • Rytmisen MM, 4-ottelun B-ryhmän finaali
  • Painin MM, vapaapaini

Rion kisojen seremonioiden budjetti puolittui matkan varrella – "Kyllähän siinä ideat kärsivät"

Olympialaisten ja paralympialaisten seremonioihin oli alkuperäisessä suunnitelmassa varattu 113 miljoonaa dollaria, mutta lopulta budjetiksi muotoutui 56 miljoonaa dollaria.

urheilu
Maracan stadion.
Olympialaisten avajaiset järjestetään Maracanalla.AOP

*RIO DE JANEIRO. *Olympialaisten ja paralympialaisten avajais- ja päättäjäisseremonioiden budjetti on puolittunut matkan varrella, kertoo seremonioista vastaava Fernando Meirelles brittilehti Daily Mailille (siirryt toiseen palveluun). Alkuperäisessä suunnitelmassa budjetin piti olla 113 miljoonaa dollaria, kun se lopulta putosi 56 miljoonaan dollariin eli noin 50 miljoonaan euroon.

- Tämä on ollut hyvin vaikea prosessi. Kun aloitimme, olimme rikkaita, meillä oli kansainvälinen miehistö, katselimme mallia Las Vegasista ja olimme hyvin kunnianhimoisia. Pala palalta budjetti pienentyi ja siitä suurin osa menee nyt turvallisuuteen ja kaikkeen show’n ympärillä, Meirelles sanoo.

- Budjetti on 12 kertaa pienempi kuin Lontoon kisojen seremonioissa ja 20 kertaa pienempi kuin Pekingissä, mikä tekee tästä hyvin haastavaa. Kyllähän siinä ideat kärsivät, kun alussa oli 3000 ihmistä ja nyt on 700, hän jatkaa.

Loppujen lopuksi Meirelles on kuitenkin tyytyväinen, ettei hän joudu törsäämään rahoja, joita Brasilialla ei tällä hetkellä ole.

- Tässä maailmantilanteessa pitää pystyä käyttämään rahaa järkevästi. Kun iso osa taloista Brasiliassa on ilman putkistoa, ei voi käyttää miljardeja olympialaisten show’hun.

Avajaiset ovat perjantaina kello 20 paikallista aikaa eli kahdelta yöllä Suomen aikaa. Vaikka budjetti on kokenut kovia kolauksia, lupaa Meirelles hyvän show’n. Huhujen mukaan yksi päätähdistä on brasilialainen supermalli Gisele Bündchen.

- Avajaisseremonialla on hyvin vahva ja selvä viesti. Olemme Brasiliassa, joten musiikki on hyvää. Kaikki ei välttämättä ole suurta, mutta se näyttää hyvältä. Mielestäni se riittää.

Kaikki Riosta Ylen Kisaoppaassa

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat