1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

Henderson ponnisti sentin erolla olympiakultaan – miesten pituudessa dramaattinen voittotaistelu

Yhdysvaltain Jeff Henderson vei nimiinsä huikeaksi senttipeliksi kehkeytyneen miesten pituushypyn olympiafinaalin.

Rion olympialaiset: Miesten pituuden finaali täysin käsittämätön!
Rion olympialaiset: Miesten pituuden finaali täysin käsittämätön!

Miesten pituushypyn olympiafinaalissa kamppailtiin tosissaan jokaisesta sentistä ja ratkaisut nähtiin vasta viimeisellä kierroksella. Lopulta pisimmälle ponnisti Yhdysvaltain Jeff Henderson, jonka viimeinen hyppy kantoi 838.

Viimeiselle kierrokselle lähdettäessä kärkipaikkaa piti hallussaan Etelä-Afrikan Luvo Manyonga omalla ennätyksellään 837. Henderson kiilasi kuitenkin viimeisellään kultaan ja pudotti Manyongan hopealle.

Draamaa kisan loppuun toi Yhdysvaltain Jarrion Lawson, joka viimeisenä hyppääjänä näytti loikanneen vielä todella pitkälle ja mukaan voittotaisteluun. Hypyn tulokseksi ilmoitettiin kuitenkin ainoastaan 778, mikä sai hyppääjän tuohtumaan. Hidastuskuvista paljastui lopulta, että Lawson hipaisi kädellään hiekkaa laskeutuessaan hypystään, minkä vuoksi tulos jäi huomattavasti miehen laskeutumispaikasta.

Lawson jäi mitaleilta ainoastaan neljällä sentillä, kun hänen parhaakseen jäi 825 ja pronssille hyppäsi Britannian Greg Rutherford tuloksella 829.

Rion uutiset, aikataulut ja ohjelmatiedot olympialaisten kisaoppaassa.