Petra Ollin tappio oli asiantuntijalle pettymys: "Vastustaja riisui hänet aseista"

Yle Urheilun painiasiantuntija Jarkko Ala-Huikun mukaan Petra Olli oli puolivälierän alussa nukuksissa.

Petra Olli. Kuva: EPA

Yle Urheilun painiasiantuntijan ja – selostajan Jarkko Ala-Huikun mukaan pisteet eivät valehtele Petra Ollin puolivälierätappiossa kirgisialaiselle Aisuluu Tynybekovalle. Loppulukemat menivät naisten vapaapainin 58 kg:n luokassa Tynybekovalle peräti 14–7.

– Hän oli lukenut läksynsä ja riisui Petran aseista. Tynybekova ei työntänyt kertaakaan eteenpäin, eikä päästänyt Petraa tekemään puikkausta. Sitten oltiinkin ongelmissa, Ala-Huikku totesi.

– Siitä meni sitten alku nopeasti 4-0. Mielestäni Petra oli ottelun alussa nukuksissa. Hän antoi siinä mielestäni helposti kaksi takaisinmenoa.

Suomalaispainijoita oli mukana Rion olympialaisissa yhteensä kolme. Saldoksi jäi vain yksi voitto, kun Olli voitti Nigerian Aminat Adeniyin ensimmäisellä kierroksella. Tero Välimäki ja Rami Hietaniemi hävisivät heti ensimmäisen ottelunsa.

– Eihän tämä hyvä tulos ole missään nimessä.  Suomalainen paini haki paljon parempaa. Hietaniemellä ja Ollilla oli mahdollisuudet parempaan, Ala-Huikku sanoi.

– Välimäellä vastus oli ehkä liian kova. Mutta kahteen muuhun olen pettynyt.

Ollin valoisaan tulevaisuuteen Ala-Huikku kuitenkin uskoo.

– Ainakin Olli jatkaa tietysti. Uskon, että tämän tappion takia Olli on entistä vahvempi neljän vuoden päästä Tokiossa. Siellä pystytään tekemään kovaa tulosta, Ala-Huikku analysoi.

– Miesten puolella katseet kääntyvät nuoreen kaartiin. Sieltä pitää löytyä tulevaisuudessa olympiaedustajia. Välimäki lopetti ja Hietaniemestä ei koskaan tiedä. Mutta hänelläkin ikää on.