Suora

  • Rytmisen MM, joukkueiden 2-ottelun A-ryhmä
  • Painin MM, vapaapaini
  • Telinevoimistelija Enni Kettunen haastaa pelkonsa päivittäin
  • Tanssin Grand Slam, vakiotanssit
  • Painin MM, vapaapaini
  • Rytmisen MM, joukkueiden 2-ottelu
  • Rytmisen MM, joukkueiden 2-ottelun B-ryhmä

Yhdysvaltojen protesti läpi – pikaviestinaiset juoksevat alkuerän yksin uudelleen

Yhdysvaltojen pikaviestinaiset saavat uudellen mahdollisuuden puolustaa olympiakultaa IAAF:n päätöksellä.

urheilu
Allyson Felix.
Allyson Felix.EPA

Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF hyväksyi Yhdysvaltojen naisten pikaviestijoukkueen protestin. Hei jäivät oman alkueränsä viimeiseksi, kun Allyson Felix yritti heittää viestikapulaa English Gardnerille.

Tilanteessa näkyi, kuinka Felix oli menettänyt tasapainonsa juuri ennen viestinvaihtoa. Brasilialaisjuoksija osui kyynärpäällään Felixiin. Nyt IAAF on päättänyt, että Yhdysvallat saa juosta alkuerän uudelleen yksin. Juoksu järjestetään klo 2.00 Suomen aikaa.

– Minua tönäistiin vaihtoalueella. Se sai minut pois tasapainosta, Felix kommentoi NBC:lle.

– Yritin pysyä kasassa ja antaa kapulan Englishille. Jos minulla olisi ollut yksi askel enemmän, niin olisi pystynyt. Mutta olin kaatumassa.

Yhdysvallat puolustaa Riossa neljän vuoden takaista Lontoon olympiakultaa naisten pikaviestissä. Heidän pitää alittaa Kiinan aika 42,70, jotta pääsevät finaaliin.

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat