1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

Argentiinalle maan historian ensimmäinen maahockeyn olympiakulta

Argentiinan maahockeyn miesten maajoukkue kaatoi Rion turnauksen finaalissa Belgian maalein 4-2.

Kuva: AOP

Argentiina voitti torstaina maan historian ensimmäisen maahockeyn olympiakullan. Miesten finaalissa kaatui Belgia maalein 4-2. Avain voittoon oli avausjaksolla nähty 10-minuuttinen maali-iloittelu, jonka aikana Argentiina kiskaisi maalin tappioasemasta 3-1-johtoon.

Eteläamerikkalaisten ohella ensi kertaa olympiafinaalissa pelannut Belgia kavensi vielä Gauthier Boccardin ihmemaalilla. Boccardi hassutti kolme puolustajaa, ennen kuin toimitti pallon maalin nurkkaan.

Lopussa belgit hakivat vimmatusti tasoitusta, mutta Argentiinan Augustin Mazzilli iski lopullisen niitin tyhjään maaliin.

Pronssiottelussa kaksinkertainen olympaivoittaja Saksa löi Alankomaat rangaistuslaukauskisassa.