Pokkisen kisablogi: Pitäisikö Kojonkosken moittiminen lopettaa?

Yle Urheilun päällikkö Panu Pokkinen kirjoittaa Rion olympialaisten kisablogissaan muuan muassa Mika Kojonkoskesta.

urheilu
Mika Kojonkoski
Suomen Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön ja olympiajoukkueen johtaja Mika Kojonkoski.Jarno Kuusinen / All Over Press

Mika Kojonkoski on saanut pitkin olympialaisia ja olympiadia rapaa niskaansa. Kritiikki on vaikuttanut. Useampi ulkopuolinen on voinut havaita selvästi aiempaa kireämmän huippu-urheilujohtajan.

Monet huippu-urheilun sisällä toimivat pitävät arvostelua kohtuuttomana ja ihmettelevät, kuinka huippu-urheilun todellisuudesta täysin pihalla olevilla toimittajilla on pokkaa analysoida toimintaa ylimielisesti ja -kriittisesti sormella yksittäisiä virheitä osoitellen.

Kyllä

Huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Kojonkosken moittiminen on kohtuutonta, jos asiaa tarkastelee urheilijan ja hänen lähipiirinsä näkökulmasta. Urheilijat ovat olleet tyytyväisempiä kuin koskaan. Joukkuehenki on erinomainen.

Urheilija edellä –polku on tarkoittanut, että valmistautumisessa on tarkalla korvalla kuunneltu, mitä huippuunsa virittäytyvät tarvitsevat.

Paikanpäälle olympialaisiin on tuotu urheilijoiden haluamat henkilöt. Juuri ne, joiden avulla urheilija taustajoukkoineen uskoo pääsevänsä parhaimpaan tulokseen: valmentajat, harjoitusvastustajat, muu tuki, läheisetkin. Tätä urheilijoiden taustajoukoissa kiitellään hymyssä suin.

Eikä linja rajoitu Rion aurinkoon. Samaa filosofiaa toteutetaan joka päivä. Suomalaista huippu-urheilua ei johdeta ylhäältä käskemällä vaan vierestä tukien mahdollisuuksia urheilijoille luomalla. Asiat ovat tästä näkökulmasta katsottuna paremmin kuin ikinä. Nuoria lahjakkuuksia on enemmän kuin aiemmin.

On pitkälle Kojonkosken johtaman huippu-urheiluyksikön ansiota, että urheilijoiden ja heidän taustajoukon tuki on parantunut. Yksikkö toteuttaa, mitä huippu-urheilun muutostyöryhmä taannoin päätti: laittaa perustaa ja olosuhteita kuntoon.

Menestystä ei kirjattu huippu-urheilun tarpeeksi, kun muutostyöryhmä julkaisi suomalaista huippu-urheilua viime vuodet ohjanneen selvitystyönsä. Loppuraportissa painotetaan, että huippu-urheilua tarvitaan urheilijan, matkan ja monen muun seikan vuoksi. Huippu-urheilun kulttuuri pitää saada iskostetuksi suomalaiseen tekemiseen. Menestyksen ajatellaan tulevan ohessa, kun muut tarpeet täyttyvät.

Menestys puuttuu nyt myös olympialaista, vaikka monet raporttiin kirjatut tavoitteet on saavutettu. Huippu-urheilukulttuuri on kehittynyt. Linjauksia on siis toteutettu kiitosta, ei moitetta, ansaitsevalla tavalla.

Arvostelun pitäisi kohdistua raportin linjauksiin ja niistä päättäneisiin. Huippu-urheilun muutostyöryhmään kuului Mika Kojonkosken lisäksi Leena Paavolainen (Kojonkosken varajohtaja), Tapio Korjus (nykyisin Valtion liikuntaneuvoston puheenjohtaja) ja Antti Paananen (peri paikan Erkka Westerlundilta).

Ei

Mutta kyllähän johtajan pitää tulosta tehdä. Mika Kojonkoski ei ole tehnyt ja hän tietää sen. Rengas pään ympärillä alkaa kiristyä.

Mukavasta tulee ärtynyt, kun tulos ei täytä tavoitteita. Median arvostelu pukee oman tuskan julkisiksi sanoiksi.

Vaikka huippu-urheilun menestystavoitteelle ei ollutkaan asetettu aikarajaa, visiosta se löytyy. Suomalaisen huippu-urheilun unelma on olla paras pohjoismaa vuoteen 2020 mennessä.

Tämän olympiadin jälkeen on rehellistä todeta, että unelma on kauempana kuin olympiadin alkaessa. Mitaleilla(kin) laskettuna Suomi laahaa samalla, kun Ruotsi ja varsinkin Tanska ovat ottaneet harppauksen eteenpäin.

Realistinen visio Rion perusteella olisi tavoitella Odensea urheilumenestyksessä. Tampereen kokoinen tanskalaiskaupunki on nimittäin kahdella mitalillaan Suomea edellä olympialaisten mitalitaulukossa…

Missä sitten olisi pitänyt huolehtia, että suomalainen urheilija menestyy urheilumaailman huipulla? Olympiakomitean huippu-urheiluyksikölle jäi vastuu kulttuurin, rakenteiden ja olosuhteiden kehittämisestä. Menestyksen piti syntyä urheilijoiden lähellä, tuen lisäksi osaamisen piti löytää sinne.

Säätiön suojissa työskentelevä Kihu (kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus) sai osaamisen levittämisen tehtävän huippu-urheilun muutostyön yhteydessä. Kihun tehtävä oli ja on jalkauttaa tarvittava osaaminen kentälle: urheilijoille ja heidän taustajoukoilleen urheilijan polun eri vaiheissa – siis varmistaa, että Suomessa osataan tehdä oikeita asioita oikeaan aikaan mitalien saavuttamiseksi.

Toki huippu-urheiluohjelman mukaisesti olympiakomitea ja lajiliitot ovat roolissa, mutta menestys syntyy kentällä.

Oikaisten ja kärjistäen: Olympiakomitea ulkoisti vastuun menestyksestä Kihulle jättäen itselleen kulttuurista ja olosuhteista huolehtimisen. Niin se on muutostyöryhmän raporttiin kirjattu.

Vaikka osaamisohjelman johtamis- ja koordinointivastuu onkin Kihulla, Mika Kojonkoskella on huippu-urheilun johtajana vastuu vision tavoittamisesta. Kun nyt vision tavoittaminen näyttää käyvän mahdottomaksi ja suuntakin on väärä, johtajan rankka arvostelu on perusteltua.

Moittiminen ei ole ylimielistä ylhäältä katsomista. Oletuksen ja toteuman arviointi on journalismin tehtäviä. Oletus oli, että suomalainen huippu-urheilu etenee kohti parasta pohjoismaata. Toteuma on jotain ihan muuta. Kun lisäksi käytetään yhteiskunnan varoja, pitää olla kriittinen.

Tästä näkökulmasta on varsin perusteltua kysyä ja kyseenalaistaa vastuussa olevan johdon valinnat. Kritiikki on oikeutettua, vaikka huippu-urheilun todellisuudesta ei syvällistä ymmärrystä olisikaan. Arkijärki riittää tuloksen tajuamiseen.

Mitäs sitten?

Kaikki on mennyt periaatteessa kuten on strategiaan on kirjattu: olosuhteet ovat parantuneeet ja urheilija on keskiössä. Nuorissa on toivoa. Ongelma on, että suunnitelma ei ole toistaiseksi vienyt suomalaista urheilua menestyksen valossa oikeaan suuntaan.

Jos tavoitteena on tyytyväinen urheilija, voidaan jatkaa samaan malliin. Mutta silloin visio on väärä.

Jos tavoite on tehdä tulosta (mitaleita, pistesijoja, menestystä), on pakko muuttua. Pelkät henkilövaihdokset eivät auta, jos strategiaa ei vaihdeta.

Bisnesmaailmassa voidaan hyväksyä huonot henkilöstötyytyväisyystulokset, jos taloudellinen tulos on hyvä. Mutta jos taloudellinen tulos on huono, henkilöstötyytyväisyys ei toimitusjohtajaa auta.

Suomalaisessa huippu-urheilussa ollaan Kojonkosken moittimista suuremman keskustelun edessä. Pitääkö huippu-urheilun rahanjako laittaa uusiksi? Pitäisikö keskittyä enemmän lajeihin, joissa voimme menestyä? Onko tarvetta henkilöstö- tai rakennemuutoksille? Todetaanko muutostyöryhmän raportti sudeksi, tehdään uusi ja nostetaan menestys keskiöön? Mitä tarkoitamme menestyksellä, miten mittaamme sitä?

Yksi on varmaa: nykyisellä tavalla ei tulokseen tähtäävä yritys voi jatkaa kovin pitkään. Menestys on huippu-urheilun taloudellinen tulos, mutta nyt sitä ei ole edes määritelty kunnolla.

Viimeinen suositus

Moni huikea ura on tullut näissä olympialaisissa päätökseen. Sunnuntaina Ylen selostajalegenda Hannu-Pekka Hänninen tekee viimeisen olympiaselostuksensa ennen eläkkeelle siirtymistään.

Hän siirtää päättäjäisissä viestikapulan nuoremmille sukupolville. Sitä ja varmasti upeaa päättäjäisjuhlaa ei kannata jättää katsomatta.

Päättäjäisiin loppuu myös Ylen mittava kisaurakka. Olen ylpeä siitä, millä tavalla olemme tuoneet monipuolisesti urheilun tunteet ja sankarit suomalaisten näkyville ja kuuluville lähes kolme viikkoa yötä päivää. Pian jatkammekin Paralympialaisilla – niiden ääreen kannattaa myös etsiytyä, Ylen kanavilla.

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat