Peter Forsbergiltä kovaa kritiikkiä World Cupille – Ruotsin liiton edustajalta kuitti

Ruotsalaisen jääkiekkolegendan mukaan World Cup pelataan siksi, jotta NHL saisi kerättyä rahaa.

Peter Forsberg osallistui Jarkko Niemisen jäähyväisotteluun marraskuussa 2015. Kuva: Tomi Hänninen

Ruotsin jääkiekkolegendoihin kuuluva Peter Forsberg kritisoi voimakkaasti Kanadassa ensi viikolla alkavaa World Cup -turnausta, joka on NHL:n järjestämä. Asiasta kertoo esimerkiksi ruotsalaislehti Expressen. (siirryt toiseen palveluun)

- Tämä on ehkä ilkeästi sanottu, mutta mielestäni se on vain tapa tehdä NHL:lle rahaa. Siksi World Cup on olemassa, sanoi Forsberg.

- Yksi joukkue on koottuu Euroopasta, ja mukana on myös nuorten joukkue. Se on hassua. Mielestäni tärkeämpää on osallistua olympialaisiin, koska siellä pelaajat voivat kuitenkin voittaa kultamitalit.

Ruotsin jääkiekkoliiton pääsihteeri Tommy Boustedt kuitenkin torjuu "Fopan" kritiikin.

- Kukaan tässä joukkueessa ei ajattele noin. Luulen kuitenkin, että jokaisella on oikeus mielipiteeseensä. On Peterin asia, mitä hän ajattelee. Me ajattelemme omalla tavallamme. Meistä tämä on jännittävää ja mielenkiintoista, Boustedt kuittasi Aftonbladetille.

- Tässä turnauksessa on kahdeksan joukkuetta, joista kaikki voivat voittaa. Sellaista ei ole olympialaisissa. Sen takia tämä on kenties kovatasoisin jääkiekkoturnaus koskaan, Boustedt jatkoi.

"Aina on kyse rahasta"

Forsberg sai kuitenkin hieman tukea maajoukkueen hyökkääjältä, Washington-tähti Nicklas Bäckströmiltä.

- On päivänselvää, että asia on hieman niin kuin hän sanoi. World Cup on kuitenkin samanaikaisesti yhtä iso juttu kuin olympialaiset. Kaikki parhaat ovat mukana, Bäckström sanoi.

Tampa Bayn puolustaja Anton Strålman oli maajoukkuetoveriaan suorasukaisempi.

- Aina on kyse rahasta, mutta on fantastista, että World Cup on tullut takaisin. Tästä tulee jotain erityisen hienoa.

Kahdentoista vuoden tauon jälkeen pelattava World Cup alkaa Torontossa 17. syyskuuta. Suomi pelaa samassa alkulohkossa Ruotsin kanssa.