Uusi omistaja vannoo F1:n perinteiden nimiin - "Emme hankkineet sarjaa Yhdysvaltojen takia"

Liberty Media haluaa F1:n kasvavan entisestään, mutta puhuu kauniisti eurooppalaisista perinteistä. Bernie Ecclestone joutuu opettelemaan yhteistyötä.

Kuva: AOP

F1:n omistuksen miljardikaupoilla hankkinut Liberty Media ei pyri tekemään autourheilun kuninkuusluokasta amerikkalaista, kertoo sarjan tuore puheenjohtaja Chase Carey Sky Sportsille (siirryt toiseen palveluun).

Kauppa julkistettiin keskiviikkona ja summaksi arvioidaan noin seitsemän miljardia euroa.

Formuloita on pyritty viemään Atlantin taakse vaihtelevalla menestyksellä, mutta Careyn mukaan Libertylla ei ole mikään kiire vallata yhdysvaltalaisten sydämiä.

- Emme hankkineet sarjaa Yhdysvaltojen takia, sen haluan tehdä selväksi. Siellä on mahdollisuuksia ja uskon, että voimme saada paljon aikaan, mutta kyse on pitkän ajanjakson tavoitteista, Carey sanoo.

- Menee aikaa, jotta saamme yleisöä, mutta nykyinen faniyhteisö on huomattavasti intohimoisempi kuin moni ymmärtää. Voimme kehittää siellä paljon, mutta tämä on maailmanlaajuinen laji. Emme yritä amerikkalaistaa sitä ja meillä on suuri kunnioitus eurooppalaisia juuria kohtaan. Eurooppa on meille erittäin tärkeä.

Careyn mukaan lajin mahtimies Bernie Ecclestone jatkaa johdossa seuraavien kolmen vuoden ajan myös uudessa omistuksessa, mutta yhteistyössä amerikkalaisten kanssa.

- Bernie ja minä olemme tavanneet pari kertaa aiemmin ja olen innoissani yhteistyöstä. Työskentelemme kaksikkona ja meidän pitää selvittää yksityiskohdat, Carey kertoo.

- Kunnioitan suuresti bisnestä, jonka Bernie on rakentanut. Menestys puhuu puolestaan, mutta uskon, että kasvulle on huikeat mahdollisuudet ja toivottavasti pystymme hyödyntämään ne täysin.