Leijonille kaluttu luu kouraan - Venäjä helposti välieriin

Lauri Marjamäen valmentamalle Suomen jääkiekkomaajoukkueelle World Cup -turnaus osoittautui pettymykseksi. Tuloksellisesti turnaussaldo oli Leijonille yksi sen lähihistorian huonoimmista miesmuistiin.

Rasmus Ristolainen kuului Suomen parhaimmistoon Toronton turnauksessa. Kuva: Tomi Hänninen

Leijonat hävisi myös kolmannen turnausottelunsa Torontossa. Aiemmin Pohjois-Amerikan alle 24-vuotiaiden yhdistelmäjoukkue ja Ruotsi olivat juottaneet suomalaisille katkeraa kalkkia.

Venäjä karkasi kahdella pikamaalilla 2-0-johtoon toisen erän alussa, kun Vladimir Tarasenko ja Ivan Telegin rokottivat Suomea kahdesti isosta puolustusvirheestä. Tätä ennen Mikael Granlund oli kolistellut punapaitojen maalirautoja, ja kiekollinen peliote oli Suomella.   

Ottelun lopullisen sinetin 3-0:aan laukoi Jevgeni Malkin heti kolmannen erän alussa. Rasmus Ristolainen törmäsi tuomariin hyökkäysalueella ja vastaiskusta Malkin ohitti pienestä kulmasta Tuukka Raskin. 

Leijonien akilleenkantapääksi muodostui jälleen kerran olematon maalintekotaito. Suomi esiintyi Kanadan turnauksessa yhdeksän erän ajan ja sai verkon heilumaan 180 minuutin aikana vain kerran. Venäjä-ottelussa Sergei Bobrovski sai nollapelin tilastoihinsa 21 torjunnalla. 

Syyskuun 25. päivä pelattavissa World Cup -välierissä kohtaavat Kanada ja Venäjä sekä Eurooppa ja Ruotsi.

**B-LOHKO, TORONTO **

Venäjä - Suomi 3-0 (0-0,2-0,1-0)

23.42 1-0 Tarasenko (Ovetshkin)

25.01 2-0 Telegin (Shipatshjov)

43.39 3-0 Malkin (Jemelin)