Kommentti: Ei riitä, että World Cup pelastui viime hetken nöyryytykseltä

World Cup ei ollut lähelläkään kaikkien aikojen jääkiekkotapahtumaa, kirjoittaa Yle Urheilun Sami Laine.

Kuva: AOP

Aloitetaan kehuilla: World Cupin toinen loppuottelu oli oikeastaan ihan hyvää jääkiekkoa. Oli ajoittain vauhtia ja vaarallisia tilanteita, muutama (!)taklaus ja turnauksen tuhkimotarinan tragedia lopussa.

World Cup pelastui Euroopan ja Kanadan toisen finaalin draaman kaaren vuoksi naurunalaisuudelta.

Viimeisen kahden minuutin tapahtumat varmistivat, että World Cup of Hockey 2016 muistetaan jääkiekkomaailmassa myös jostakin muusta kuin väsyneiksi haukutuista yhdistelmäjoukkueista, loukkaantumisia välttelevistä NHL-tähdistä tai vaisusta tunnelmasta katsomoissa.

Se ei kuitenkaan riitä. Ennen turnauksen alkua World Cupia hehkutettiin jopa kaikkien aikojen jääkiekkotapahtumaksi – NHL-komissaari Gary Bettman on tätä mieltä myös turnauksen jälkeen. Totuus on toinen.

World Cupin pelillinen anti jäi laihaksi. Kanada jyräsi keskinkertaisella esityksellä mestariksi. Kaukaloon ei jätetty olympialaisten tavoin joka ikistä solua voiton eteen. Pettymyksen hetkellä Toronton jäälle ei vuodatettu kyyneleitä.

Jotain kaksiviikkoisesta turnauksesta kertoo se, että koko World Cup -projektin intensiivisin ja vauhdikkain peli oli Kanadan ja Yhdysvaltain välinen ensimmäinen esiottelu Columbuksessa.

World Cupin järjestäjät NHL ja NHLPA vahvistivat ennen ensimmäistä loppuottelua, että turnausta pelataan myös jatkossa. World Cup on ase, jolla yritetään pyristellä IIHF:ää ja olympialaisia vastaan. Samalla tehdään tukuttain rahaa.

Fakta on kuitenkin se, että World Cup tarvitsee jatkossa urheilullisen kasvojenkohotuksen, eikä lisää keinotekoisia virityksiä. Jos turnaus pelataan jatkossakin NHL-kauden alla ja mukana on hengettömiä yhdistelmäjoukkueita, ei se ikinä vakiinnuta paikkaansa kiekkomaailman kruununjalokivenä.