Suora

  • FIFAn jalkapallon naisten MM päivän kooste
  • Urheiluruutu

”Jarrut ovat kamalat” - Palkintokorokesijoitus karkaamassa Latvalalta

Korsikan MM-rallin lauantain huoltotauko ei saanut loihdittua Jari-Matti Latvalle uutta tuulta purjeisiin. Latvala ei pysynyt vastaamaan kilpailun seitsemännellä erikoiskokeella kärkikolmikon vauhtiin.

urheilu
Jari-Matti Latvala ajaa, merimaisema taustalla.
Jari-Matti Latvala voitti Ranskan MM-rallin viime vuonna. AOP

Jari-Matti Latvala ei löytänyt Korsikan MM-rallin lauantain huoltotauolta uutta ilmettä tekemiseensä. Vaisuhkosti aamupäivällä esiintynyt Latvala ei pysynyt kärkikuljettajien vauhdissa mukana myöskään seitsemännellä erikoiskokeella. Suomalainen VW-kuski oli lähes 54 kilometrin ek:n viidenneksi nopein kuljettaja.

Kilpailussa neljäntenä oleva suomalainen VW-kuski on 28,5 sekunnin päässä kolmannesta sijasta ja 39,3 sekunnin päässä toisesta sijasta. Kilpailun kärjessä ajaa Latvalan tallitoveri Sebastien Ogier ennen Hyundain Thierry Neuvillea (+59,5) ja Volkswagenin Andreas Mikkelseniä (+1.10,3).

Latvala on tuskaillut koko lauantain jarrujen kanssa. Latvalan auton jarruja on muutettu edellisen MM-osakilpailun jälkeen.

- Jarrut ovat kamalat. On todella vaikeaa jarruttaa, kun ei saa kunnon tuntumaa, Latvala harmitteli WRC:n ralliradiolle erikoiskokeen maalissa.

Korsikan rallissa ajetaan lauantaina vielä yksi erikoiskoe (30,80 km) ennen yötaukoa. Ranskan osakilpailu huipentuu sunnuntaina ajettavilla kahdella erikoiskokeella.

Korsikan MM-rallin tilanne 7/10 erikoiskokeen jälkeen:

1) Sebastien Ogier VW 3.07.50,9
2) Thierry Neuville Hyundai + 59,5
3) Andreas Mikkelsen VW + 1.10,3
4) *Jari-Matti Latvala VW + 1.38,8 *
5) Craig Breen Citroen + 2.11,9
6) Hayden Paddon Hyundai + 2.40,1
7) Dani Sordo Hyundai + 3.14,9
8) Eric Camilli Ford + 4.08,9
9) Mads Östberg Ford + 5.01,9
10) Elfyn Evans Ford + 5.21,0

16. Teemu Suninen WRC2 Skoda +12.53,5

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat