Suora

  • Katowice Minor CS:GO
  • Urheiluruutu

HIFK-ikoni sai yllättävän pestin Saksassa – "Tuskin olin ensimmäisenä listalla"

Toni Söderholm on nimitetty Saksan alle 20-vuotiaiden valmennusryhmään. Söderholm jatkaa maajoukkuepestin ohella EHC Münchenin valmennuksessa.

jääkiekko
Toni Söderholm HIFK
Tomi Hänninen

Toni Söderholm solmi keväällä 2015 vuoden pelaajasopimuksen Saksan jääkiekkoligassa pelaavan EHC Münchenin kanssa. Söderholmin HIFK-taipaleen päättyminen oli pettymys helsinkiläisjoukkueen kannattajille. Seuraikonille itselleen Saksan-pesti oli lopulta jättipaukku.

Söderholm päätti pelaajauransa Münchenin tehokkaimpana puolustajana, mutta tärkein anti tuli kaukalon ulkopuolella. Söderholm teki tiivistä yhteistyötä entisen NHL-luotsin Don Jacksonin johtaman valmennusryhmän kanssa ja suomalaisvahvistuksen sisällä syttyi kipinä.

- Viime kaudella silmät avautuivat kyllä todella paljon. Se antoi mielettömän paljon ja valmentaminen alkoi oikeasti kiinnostaa. Tämä on todella makea organisaatio: on hyvät puitteet ja ympärillä ihmisiä, jotka haluavat oppia ja tehdä, Söderholm kertoo Yle Urheilulle.

Söderholm, 38, ripusti siis viime kauden jälkeen luistimensa naulaan ja hyppäsi vaihtopenkin taakse yhdysvaltalaisen Jacksonin apuriksi. Söderholmin pestinä on EHC Münchenin nuorten lupausten kehittäminen.

- Vedän noin kymmenelle pelaajalle ylimääräisiä harjoituksia ja videopalavereja. Tässä on ollut vähän kaikennäköistä, hän sanoo.

Söderholmilla on itse asiassa syli täynnä töitä. Münchenin farmijoukkue Riessersee SC pelaa Saksan kakkosliigaa Garmisch-Partenkirchenissä, missä Söderholm on käytännössä Tim Reganin apuvalmentajana.

Yllättävin tarjous tuli kuitenkin hiljattain Saksan jääkiekkoliitolta, kun Söderholmia pyydettiin Saksan alle 20-vuotiaiden valmennusryhmään.

- Heidän apuvalmentajansa siirtyi U18-joukkueen päävalmentajaksi. Tuskinpa olin ensimmäisenä listalla, Söderholm naurahtaa.

Vaikka hommia riitti Münchenin työmaalla, päätti entinen puolustaja tarttua haasteeseen.

- Emme me siitä hirveän montaa minuuttia puhuneet. Keskustelin siitä enemmän perheeni kanssa. Kun tuollaista paikkaa tarjotaan, niin on se mielenkiintoista. Töitä täällä riittää ihan varmasti.

Saksan juniorijääkiekko alamäessä

Saksan jääkiekko tarvitsee kipeästi Söderholmin kaltaisten älykkäiden ja paljon nähneiden kiekkotaitureiden apua. Maan nuorten maajoukkue putosi MM-kisojen pääsarjasta vuoden 2015 kisojen jälkeen ja jäi viime joulukuussa IA-divisioonassa viimeistä edelliseksi.

Entinen maajoukkuevahti Christian Künast jatkaa viime vuoden MM-pettymyksestä huolimatta Saksan U20-joukkueen päävalmentajana. Lisäksi valmennusryhmää joulukuun MM-kotiturnauksessa vahvistaa A-maajoukkueen päävalmentaja Marco Sturm.

- Edelliset kisat eivät menneet hirveän hyvin. Selkeimmät kehityskohteet ovat pelaajatuotannossa, Söderholm sanoo.

- Suurin haaste on se, minkälaisia pelaajat täällä ovat 17-19-vuotiaina. Koulua käydään täällä todella tunnollisesti, eikä lätkä ole ykkösjuttu. Se on totta kai ok, mutta jääkiekolle ei jää niin paljon aikaa. Työtunteja ja perusasioiden opettelua tarvitaan.

Kuinka suuri ero suomalaisen ja saksalaisen B-A-juniorin välillä on?

- Väittäisin, että 16-17-vuotias saksalaispelaaja on kahdesta kolmeen vuotta suomalaispelaajan kehitystä jäljessä. Se on kova luku, Söderholm kertoo.

- Meillä on esimerkiksi Riesserseen joukkueessa pelaaja, joka kävi koko viime kauden vain kerran viikossa joukkueen harjoituksissa. Nyt kun hän pelaa joka päivä, kehitysaskeleet ovat huimat. Näillä jätkillä riittää intoa ja asenne on kohdillaan.

Saksan nuorten MM-urakka alkaa Bremenhavenissa 11. joulukuuta. Sitä ennen maajoukkue pelaa muutaman harjoitusottelun DEL2-liigan joukkueita vastaan ja kohtaa MM-vastustajiaan Norjassa järjestettävässä turnauksessa.

- Ei sieltä helppo ole nousta, mutta katsotaan nyt. Norjan-turnaus kertoo paljon. Turha siitä on oikeastaan spekuloida sen enempää. Todella, todella mielenkiintoinen juttu tämä on, Söderholm toteaa.

Saksan kanssa Bremenhavenissa noususta MM-kisojen pääsarjaan taistelevat Norja, Kazakstan, Itävalta, Valko-Venäjä ja Ranska.

Suosittelemme

Tuoreimmat