Ski Classics -maratonsarja rantautuu Suomeen - "Emme sano ei tasatyönnölle"

Hiihdon Ski Classics -maratonsarja rantautuu Suomeen huhtikuussa, jolloin tasatyöntöä nähdään koko matka Ylläkseltä Leville.

urheilu
Yleiskuvaa hiihdosta

Reitti Ylläkseltä Leville on ensimmäistä kertaa mukana hiihdon Ski Classicsissa ja kyseessä on vieläpä sarjan päätösosakilpailu. Tulevana talvena maratonhiihdossa käynnistyy jo seitsemäs kausi ja tällä kertaa mukana on 13 osakilpailua.

- Suomi on Norjan ohella maa, jolla on pisimmät juuret maastohiihtoon. Olemme jo kauan yrittäneet saada tänne osakilpailua ja tämä on meille tärkeää. Suomen valtti on ehdottomasti lumivarmuus, painottaa maratonsarjan toimitusjohtaja David Nilsson.

Ski Classics -sarjan tunnetuimpia osakilpailuja ovat Vasaloppet, Marcialonga ja Birkebeinerrennet, mutta alkavalla kaudella hiihdetään myös Kiinassa. Hiihdettävät matkat vaihtelevat Pontresinan prologin 10 kilometristä Vasaloppetin 90 kilometriin. Monikaan suomalainen ei ole maratonsarjaa kiertänyt, mutta yksittäisissä osakilpailuissa ovat käyneet mm. Sami Jauhojärvi, Riitta-Liisa Roponen, Ari Luusua ja Antti Lampinen. Miksi maratonhiihto ei ole lyönyt läpi Suomessa?

- Vaikea sanoa. Tarvitaan varmasti roolimalleja. Tulevana talvena on mukana enemmän suomalaisia, Nilsson pohtii.

FIS:in sauvasääntö ei vaikuta edes maratonmatkoilla

Juuri alkavan talven kynnyksellä Kansainvälinen Hiihtoliitto ilmoitti uudesta säännöstä, jonka mukaan perinteisen hiihtotavan kilpailuissa sauvan mitta saa olla korkeintaan 83 prosenttia hiihtäjän pituudesta. Maailmancupissa tasatyöntökisat on jo nyt hiihdetty useimmiten normaalimittaisella sauvalla, joten säännöllä ei ole juurikaan vaikutusta tasatyöntämiseen normaalimatkojen puolella - eikä myöskään maratonmatkoilla.

- Sauvasääntö oli aika hätäisen oloinen päätös eikä vaikuta maratonmatkoilla paljoakaan. Juttelin Thomas Alsgaardin kanssa ja hänen mukaansa myös maratoncupissa hiihtäjät ovat harjoitelleet ja hiihtäneet lyhyemmillä sauvoilla jo nyt, joten muutos ei ole suuri.

Jos normaalimatkojen puolella ollaan edelleen allergisia perinteisen hiihtotavan muuttumisesta tasatyöntämiseksi, toisin on maratonmatkoilla.

- Emme sano ei tasatyönnölle. Sanomme kyllä sille, että hiihdetään mahdollisimman kovaa, Nilsson naurahtaa.

Maastohiihdon velikultaa Norjan Petter Northugia odotetaan myös maratonmatkojen puolelle.

- Ennemmin tai myöhemmin näemme Petterin maratonmatkoilla. Nyt hän on vielä liian nuori eikä tarpeeksi vahva kilpaillakseen parhaimpien kanssa, Nillsson sanoo.

Kaikki Ski Classics -sarjan osakilpailut näkyvät alusta loppuun suorana Yle Areenassa ja kattavasti myös TV:ssä. Kaksi ensimmäistä osakilpailua selostaa Tapio Suominen ja asiantuntijana toimii Sami Pietilä.

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat