Suora

  • Urheiluruutu

Nollatuloilla Rioon valmistautunut Potkonen: Mies tekee kahta työtä, olemme eläneet kädestä suuhun

Rion pronssimitalisti Mira Potkonen pystyi kahlaamaan viime vuoden läpi valtion apurahan ja aviomiehen palkan turvin.

Verotiedot
Mira Potkonen halaa miestään Henri Potkosta lentokentällä
AOP

Mira Potkonen sinnitteli viime vuonna kohti Rion olympiaturnausta valtion 10 000 euron apurahalla, sponsorien ja oman perheen tuella. Potkosen omat ansiotulot jäivät 443 euroon vuonna 2015.

Potkonen kertoi Yle Urheilun haastattelussa, millaista tasapainoilua eläminen ja harjoittelu oli matkalla kohti Rion pronssijuhlia.

- Kyllä se hastavaa on, aina elämme kädestä suuhun, rahat just ja just riittää. Kymppitonni meni normaaliin elämiseen, kaikki muut eli sponsoritulot menivät rahastoon ja sitä kautta kisa- ja leirimatkoihin. Saimme kahlattua läpi, ei siitä mitään jäänyt.

Potkosen aviomies on ollut omalla panoksellaan talkoissa mukana.

- Mies tekee kahta työtä ja pystyy pitämään meidän talouttamme yllä. Leiri- ja kisamatkojen kanssa on joutunut tekemään töitä, että olemme saaneet ne kasaan. Onneksi olemme saaneet sponsoreita, Potkonen jatkoi.

Valmentajan yritys tukenut urheilijaa

Potkosen valmentaja Maarit Teuronen työskentelee Fimlab Laboratoriot -yrityksessä, joka on myös tukenut kaksikkoa.

- Se on ollut meille tosi tärkeää parin vuoden aikana. Nyt olisi kiva saada vähän pidemmän ajan yhteistyökumppaneita, ettei aina tarvitsisi elää puolta vuotta tai vuotta kerrallaan.

Joka tapauksessa Potkonen uskoo, että naisten nyrkkeilyä arvostetaan Suomessa nyt enemmän kuin vielä viime vuonna.

- Kun on tullut näkyvyyttä ja urheilijan status on noussut, niin muutama hassu saattaa jopa minut tunnistaa ja tietää, että olin olympialaisissa. Toivottavasti tämä parantaa urheilijan arvoa ja tuo positiivisuutta.

Ei poikkeus, vaan sääntö

Potkosen rahatilanne ei ole huippu-urheilussa poikkeus. Yle Urheilun lokakuussa tekemän selvityksen mukaan suomalaiset huippu-urheilijat elävät köyhyysrajalla. Valtaosa yksilöurheilijoista tienaa alle 1 200 euroa kuukaudessa.

Vain joka viidennen yksilölajien huippu-urheilijan kuukausitulot nousevat yli 2 000 euroon.

Yle Urheilun tiistaina tekemässä jutussa selviää, että yksilölajien lajiliittojen johtajat tienaavat rutkasti urheilijoita enemmän.

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat