1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. alppihiihto

Menestys antaa yhä odottaa Suomen pujottelijoita – "Olemme murroksen vaiheessa"

Suomen alppihiihtomaajoukkueen päävalmentaja Janne Haarala löysi Levin viikonlopusta paljon hyvää, vaikka yksikään suomalaislaskija ei päässyt maailmancupin pisteille.

Joonas Räsänen Kuva: AOP

Suomen joukkueella oli Levin maailmancupissa naisten puolella neljä debytanttia, jotka kaikki lähtivät rinteeseen hyvällä asenteella. Kuudesta suomalaisnaisesta kaksi pääsi maaliin asti. Miehissä Joonas Räsänen jäi ainoastaan 0,19 sekuntia toisen kierroksen paikasta eikä Jens Henttinenkään ollut tästä kaukana.

- Toki harmittaa poikien puolesta. Kaksi kymmenystä ei ole mitään, mutta se on kuitenkin tarpeeksi näissä karkeloissa. Tarvitsemme pikkuhiljaa tarvitsemme onnistumisia näissä maailmancupinkisoissakin, Haarala sanoi Yle Urheilun haastattelussa.

- Olemme oikeassa suunnassa. Olemme pujottelujoukkueen valmentajan Christian Pernerin kanssa paljon miettineet, mitä tässä pitää tehdä ja nyt tämä selkeästi kertoo meille, että suunta on oikea: meillä on kaksi kaveria lähellä pisteitä. Nyt etenemme askel askeleelta Eurooppa-cupin kautta ja valmistamme Räsäsen ja Henttisen näihin ympyröihin.

Naisten puolella Merle Soppelan loukkaantuminen teki joukkueeseen suuren aukon, joten suomalaislaskijat ovat nyt suuresti haastaja-asemassa. Haaralan mukaan naisilla on kuitenkin asenne kohdillaan.

- Ja kun on meininki päällä, niin asennetta tarvitaan.

Johtajahahmo haussa

Suomalaislaskijat hakevat menestystä Eurooppa-cupin kautta, sillä heidän täytyy saada FIS-pisteensä kilpailukykyiselle tasolle, jotta he saavat maailmancupissa kilpailukykyiset lähtönumerot.

- Menestys tulee nopeasti, mutta se tie on vähän pidempi. Olemme jossain siinä murroksen vaiheessa. Meillä on Eurooppa-cupin kotikisat täällä Levillä kahden viikon päästä ja se on meille iso mahdollisuus. Kun sen käytämme, meillä on St. Moritzin MM-kisoja ja sen jälkeen olympialaisia kohti aivan oiva mahdollisuus. Silloin uskalletaan puhua jo menestyksestä. Ja me menestymme.

Haarala sanoo, että hän kaipaa miesten pujottelujoukkueeseen johtajahahmoa. Tällä hetkellä johtajan viitta on tarjolla joko Räsäselle tai Henttiselle.

- Kumpi haluaa ottaa, niin paikka on tarjolla. Kunhan vain toinen ottaa sen ja lähtee liidaamaan porukkaa, niin varmasti suomalainen miespujottelu on hyvissä kantimissa tulevaisuudessa.