Suora

  • Uimahyppyjen EM
  • Elävä arkisto esittää

Lappi valloitti WRC2-mestaruuden – "Ei tässä voi nenää nostaa kohti taivasta"

Esapekka Lappi ajoi omille minuuttiluvuilleen WRC2 -luokassa. Australiassa varmistui Lapille myös uran ensimmäinen MM-titteli.

urheilu
Tuuletuksen paikka. Esapekka Lappi (vas.) ja Janne Ferm ajoivat WRC2 -luokan maailmanmestareiksi.
Tuuletuksen paikka. Esapekka Lappi (vas.) ja Janne Ferm ajoivat WRC2 -luokan maailmanmestareiksi.Miika Wuorela

Kauden päätöskisa ei houkutellut Euroopan osakilpailuista tuttua osanottajakatrasta. Lappi sai neljä haastajaa vierelleen, kun ralli lähti liikkeelle.

Kolme pitkää kisapäivää vaativissa olosuhteissa oli kuitenkin Lapin selätys, eikä vauhtikaan lopulta hullumpaa ollut. Taakse jäi muun muuassa Fordin WRC-autolla ajanut Lorenzo Bertelli.

- Emme himmanneet vauhtiamme, paitsi lauantain röykkyisillä osuuksilla. Sillä tavoin myös rentous pysyi yllä. Walesin rallin voiton jälkeen olin iloisempi, koska se tuli kovan taistelun jälkeen. Nyt ei voitosta tullut niin isoja tunteita.

Lapin aiempiin saavutuksiin kuuluu rallin Suomen mestaruus kaudelta 2012, sekä vuotta myöhemmin tullut Aasian-Tyynenmeren -sarjan mestaruus. Maailmanmestaruus kovatasoisessa sarjassa on kuitenkin kiistämättä makein kruunu tähänastiselle uralle.

- Aika kovan luokan tittelihän tämä on. Mutta tähän täytynee lisätä se, että WRC2 -luokan maailmanmestari - emme ole vielä ihan isoimman luokan mestareita. Suunta on kuitenkin ylöspäin, Lappi muikisteli Yle Urheilulle.

Keskikesällä Lappi oli vielä kaukana kärjestä WRC2 -luokan sarjatilanteessa. Pahin kilpakumppani, maanmies Teemu Suninen jyräsi Skodallaan tuloksia, joita Lapin oli tarkoitus ajaa. Vasta syksyä kohti tilanne muuttui naarajärveläiselle suotuisammaksi.

- Se on totta. Puolassa kun rengas hajosi toiseksi viimeisellä erikoiskokeella ja Teemulla oli jo kolme voittoa, niin tilanne alkoi näyttää huonolta. Walesin ralli oli sikäli käännekohta, että siellä meidän oli pakko onnistua, ja onnistuimme, joten pystyimme nostamaan itsemme takaisin taisteluun. Silloin olimme jälleen pelissä mukana.

Tulevaisuuttaan Lappi tutkailee positiivisin mielin. Miehen ajolahjat eivät ole jääneet huomaamatta, mutta opeteltavaa on toki vielä paljon.

- Nöyrin mielin. Ei tässä paljoa voi nenää kohti taivasta nostaa. Paljon on töitä tehtävänä ja haastetta luvassa. Jos WRC-luokkaan päästään, niin se on iso steppi joka tapauksessa. Pitää opetella, miten auto käyttäytyy, ja monta muuta juttua.

Ensi kauden työpaikastaan Lappi ei vielä suostu kertomaan.

- Olemme ensi vuonna takaisin sarjassa. Muuta en voi nyt sanoa, nyökkäsi Lappi.

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat