Suora

  • Elävä arkisto esittää
  • Urheilustudio
  • Zao, naisten kilpailu

Urkurin pojasta koko kansan Tiituksi

Ei tullut kanttorin pojasta muusikkoa. Lyömäsoittimien sijaan Tero Tiitu takoi mieluummin maaleja salibandyssa. Maajoukkueessa niitä on kertynyt enemmän kuin kenellekään muulle suomalaiselle. Yksi niistä teki Tiitusta Suomen kuuluisimman salibandypelaajan.

urheilu
Tero Tiitu
Matti Raivio / All Over Press

Tiitu suihkuttelee pois MM-välierävoiton hikeä Prahassa joulukuussa 2008. Voitto Tshekistä tuntuu hyvälle. TV:ssä pyörii toinen välierä, jossa Sveitsi laittaa kampoihin Ruotsille. Sitä silmäillään kämppäkaveri Mikael Järven kanssa, vaikka muiden pelejä ei ole ollut tapana katsellakaan. Karl-Johan Nilsson iskee ratkaisun jatkoajalla ja finaalissa tulee vastaan Ruotsi, aivan kuten kaksi vuotta sitten.

Globenin finaalitappio 2006 kalvaa yhä Tiitun mieltä. Se on hänen urheilu-uransa suurin pettymys. Olihan hänellä jatkoajalla tolppalaukaus, joka olisi tuonut Suomelle ensimmäisen MM-kullan, jos olisi mennyt kolme senttiä keskemmälle. Siitä asti Tiitu on tehnyt mielikuvaharjoituksia siitä, miltä tuntuu ratkaista MM-finaali. Hänellä ei ole koskaan ollut vaikeuksia saada unta ennen tärkeitä pelejä ja nytkin uni tulee helposti ennen finaalisunnuntaita.

Tero Tiitu oli 7-vuotias, kun hän näki ensimmäisen kerran pelattavan lajia, josta tulisi myöhemmin hänen ammattinsa. Taivallahden ala-asteella Helsingissä ”isot” tokaluokkalaiset pelasivat sählyä liikuntasalissa. Muutamaa vuotta myöhemmin Tero pääsi itse kokeilemaan lajia Joensuussa.

Yläasteen vanhempainillassa soitin bassoa, kun esitimme “Sommaren är kort”.

- Muutin toiselle luokalle Joensuuhun äidin kanssa. Olin Joensuun normaalikoulussa ja siellä oli vapaaehtoinen liikuntakerho. Sitä veti legendaarinen liikunnanopettaja Paavo Sivonen. Ideana oli kokeilla eri lajeja, mutta kaikki halusi aina pelata sählyä. Pave ajatteli, että kun tämä on vapaaehtoinen kerho, niin mitä hän alkaa siihen puuttua vaan sitten pelataan sählyä. Siitä lähti kipinä säbään, sanoo Tiitu parikymmentä vuotta myöhemmin.

Kokeili Tero paljon muitakin lajeja. Olihan Joensuussa kaikki lähellä ja harrastaminen helppoa. Pihapiirissä oli aina joku peli käynnissä. Urheilu kiinnosti Teroa, vaikka geenejä olisi ollut muusikoksikin. Isä työskenteli kanttorina ja urkutaitelijana, äiti koulutti musiikinopettajia.

- Soitin lyömäsoittimia Joensuun konservatoriossa kuusi vuotta. Tykkäsin soittaa myös kitaraa ja bassoa. Yläasteen vanhempainillassa soitin bassoa, kun esitimme “Sommaren är kort”.

- Vanhempani ovat eronneet. Asuin äitini ja pikkuveljeni kanssa. Kai äiti näki, että poika on salibandysta innoissaan ja hän näytti vaan peukkua. Olen saanut ihan itse valita mistä tykkään eniten.

Tero Tiiru vuoden 2008 MM-kisoissa.
Tero Tiiru vuoden 2008 MM-kisoissa.AOP

Finaaliviikonlopun kuplassa aika menee nopeasti. Silloin Tero kokee todella elävänsä ja hänestä tuntuu, että maailma on käsillä. Niin nytkin. Loppuottelu Prahassa tulee nopeasti vastaan, sillä se on laitettu alkamaan jo klo 16. Herätys, aamupala, hikijumppa, joukkuepalaverit, lounas ja lepoa. Samankaltaisen valmistautumisen Tero on tehnyt maajoukkueessa yli sataviisikymmentä kertaa.

MM-finaalia on pelattu vain minuutti, kun yli 14000 katsojaa kohahtaa. Puolustaja Mika Kavekari vie Suomen johtoon. Peli on täysin Suomen hallussa ja erätauolle mentäessä Suomi johtaa jo 4-0. Teron päähän tulee sama ajatus, kuin MM-finaalissa kaksi vuotta aikaisemmin – nyt tämä homma kääntyy. Erätauolla valmentaja Petteri Nykky vaatii lisää virtaa, lisää maaleja. Joukkue on elänyt ja kokenut paljon yhdessä. Kaikki tietävät, että Ruotsi voi ottaa neljä maalia kiinni lyhyessäkin ajassa.

Liikuntakerhosta Tiitu liittyi Joensuun Josbaan pelaamaan viidennellä luokalla. Kaupungissa oli imua salibandyyn, sillä Josba voitti edellisen Suomen mestaruutensa juuri samoihin aikoihin vuonna 1994.

- Josba oli Suomen salibandykartalla merkittävä tekijä. Silloin Joensuussa oli moneen muuhun paikkaan verrattuna laadukas juniorityö. Vaikka se mitä silloin ajateltiin laadukkaana, on tietysti mennyt parissa kymmenessä vuodessa hirveästi eteenpäin.

Nyt olen 34-vuotias ja ihan yhtä täpinöissäni lajista.

Salibandyn ensimmäiset MM-kisat pelattiin keväällä 1996 Ruotsissa. Tero lähti äiti Elinan kanssa seuran järjestämälle matkalle Tukholmaan jännittämään välierää ja finaalia. Laivalla hakattiin kolikkoautomaatteja, vaikka ikää ei ehkä ollutkaan ihan tarpeeksi. Matkasta tuli käänteentekevä.

- Finaalissa oli 15106 katsojaa. Sitä ennen enemmän väkeä Globeniin oli vetänyt vain Paavi ja Bruce Springsteen, muistaa Tiitu.

- Josbasta maajoukkueessa pelasi muun muassa Huhtalan Toni. Huhtalat asuivat samassa korttelissa Joensuussa. Tonin pikkuveli Samu oli meillä mukana pihapeleissä. Siellä tuli se ajatus, että tuollahan voisi itsekin pelata. Siitä tämä lähti vakavoitumaan. Nyt olen 34-vuotias ja ihan yhtä täpinöissäni lajista.

Mika Kohonen, Rickie Hyvärinen, Tero Tiitu ja Mikael Järvi
AOP

Petteri Nykyn toiveet lisämaaleista jäävät pukukoppiin. Suomi pelaa seuraavat vajaat 40 minuuttia ottelussa ilman tehoja, mutta sitä Tero ei vielä tiedä. Fredrik Djurling iskee kavennuksen, kun toista erää on pelattu vain 46 sekuntia. Peli muuttuu Terosta ihmeelliseksi. Tempo laskee ja pelistä tulee kuin shakkia.

Joukkue pelaa välillä kahdella kentällä ja Terokin istuu pitkiä aikoja penkillä. Vuoto ei tyrehdy, vaan Ruotsi takoo maaleja ja johtaa jo 6-4. Tero käy itsekseen sisäistä dialogia: ”Ei saa luovuttaa. Se olisi hölmöintä mitä tässä kohtaa voisi tehdä.”

Tiitu nousi Josban liigajoukkueeseen kolme vuotta ikimuistoisen laivareissun jälkeen 17-vuotiaana. Joukkueen nuorimpana hänen vastuullaan oli huolehtia muun muassa äänentoistovehkeistä. Päämäärätietoinen Tiitu asetti nopeasti tavoitteekseen lajin ensimmäiset MM-kotikisat Helsingissä 2002.

Se harmitus oli silloin erityyppistä.

- Silloin oli aika kintaalla pääsenkö joukkueeseen. Olin kotona Joensuussa ja jännitti, kun valmentaja Pasi Tilander soitti. Tilli sanoi, että olen mukana joukkueessa, se oli huikea juttu.

Kotikisoissa salibandy sai osakseen suurempaa mediahuomiota kuin koskaan aikaisemmin. Ylen Sportmagasinet haastatteli Tiituakin Eerikkilän viimeistelyleirillä, vaikka maajoukkueen kaikkien aikojen paras maalintekijä oli turnauksessa vielä pienessä roolissa. Tero teki turnauksessa yhden maalin ja paistatteli lähinnä paikallislehti Karjalaisen palstoilla. Finaalissa Ruotsi voitti taas Suomen.

- Se harmitus oli silloin erityyppistä. Olin itse niin junnu vielä.

Suomen salibandymaajoukkue vuoden 2008 MM-kisoissa.
Suomen salibandymaajoukkue vuoden 2008 MM-kisoissa.AOP

Tero myhäilee hyväntuulisena Lassin kanssa. Alkamassa on jatkoaika. Lassi Vänttinen oli harmitellut ennen peliä, että ei kuulunut kolmeen avauskentälliseen, mutta vei lopulta MM-finaalin ratkaisun jatkoajalle ylivoimamaaleillaan. Tästä hetkestä Tero nauttii. Hän rakastaa tilanteita, joissa seuraavalla suorituksella on suuri merkitys. Valmentaja Nykkykin huomaa Teron ja Lassin virneen ennen jatkoaikaa.

Tiitu on pelannut pääsarjatasolla jo 17 kautta. Muuta sisältöä elämään on tuonut opiskelu, johon Tero on suhtautunut samanlaisella päämäärätietoisuudella kuin harjoitteluun. Taskussa on jo kauppatieteiden maisterin paperit ja pian Tiitusta tulee myös diplomi-insinööri.

Suosittelen urheilun ja opiskelun yhdistämistä vilpittömästi kaikille.

- En tykkää kompromisseista. Se mihin ryhdyn, niin teen mieluummin kunnolla. On tässä toisen tutkinnon kohdalla miettinyt, että oliko tässä mitään järkeä opiskella näin paljon. Mutta oli siinä.

600 opintopisteen urakka on mahdollistanut pelaamisen huipputasolla pidempään. Työn yhdistäminen pelaamiseen olisi ollut vaikeampaa.

- Suosittelen urheilun ja opiskelun yhdistämistä vilpittömästi kaikille. Arki on tuntunut merkitykselliseltä. Tänäänkin on illalla treenit ja sitä ennen menen tekemään diplomityötä. Minulle on toiminut, että urheilun ohella on älyllistä haastetta.

Tero Tiitu

Kun kello lähestyy Prahassa puolta seitsemää seuraa tapahtumasarja, jota katsotaan myöhemmin You Tubessa satojatuhansia kertoja. Ja joka valitaan kuukautta myöhemmin Urheilugaalassa vuoden sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi. Toivoniemen torjunta, Kivilehdon hyökkäyksen käynnistys, Kohosen harhautus, Hyvärisen syöttö ja Tiitun viimeistely.

Suomi voittaa historian ensimmäisen maailmanmestaruuden. Tiitu hyppää kaukalon ja mainosaidan yli ja pomppu irtoaa kepeästi. Hetki on Terolle urheilu-uran hienoin. Olo on silti jotenkin yllättävänkin rento. Mielikuvaharjoituksissa maailmanmestaruuden ratkaiseminen on tuntunut juuri samanlaiselta.

Mestaruuden jälkeen sankari-Teroa kysytään joka paikkaan. Tero on tilanteesta hiukan kiusaantunut, koska hänestä ratkaisumaali oli osoitus nimenomaan hyvästä joukkuepelaamisesta. Toisaalta hän ajattelee, että voi tehdä lajille paljon hyvää ja suostuu kutsuihin. Kevätkaudella Tiitu voittaa vielä seurajoukkueensa SSV:n kanssa sekä Suomen Cupin, että Suomen mestaruuden. Terosta tulee Suomen tunnetuin salibandyn pelaaja. Kauden jälkeen hänellä on henkisesti takki tyhjä.

Tero Tiitu
AOP

Latvian MM-kisat ovat Tiitulle jo uran kahdeksannet. Hän on ollut vuodesta 2002 lähtien mukana kaikissa MM-joukkueissa, mutta kahdet edelliset kisat ovat menneet polvivammojen takia puolikuntoisina.

- Nyt olen saanut treenata ilman loukkaantumisia ja pääsen ensimmäisen kerran kotikisojen 2010 jälkeen terveenä kisoihin.

- Sen voin luvata, että MM-kisoja on kohdallani enemmän takana kuin edessä. Yksi vuosi kerrallaan mennään. Myös urheilun ulkopuolella on kiinnostavia juttuja koettavana. En minä ihan turhan takia koulujakaan ole käynyt.

Suosittelemme