Suora

  • Painin MM, naisten paini
  • Rytmisen MM, keilat- ja nauhafinaalit
  • Painin MM: Naisten paini

Lähde: Bottas teki salaisen vierailun Mercedeksen tehtaalle – sopimus tehty?

Valtteri Bottaksen kerrotaan vierailleen testaamassa Mercedestä.

urheilu
Valtteri Bottas
AOP

Motorsport.com kertoo (siirryt toiseen palveluun), että Valtteri Bottas on vieraillut Mercedeksen tehtailla ennen joulua. Motorsport.comin mukaan uutisellle ei ole virallista vahvista.

Mutta sen lähteiden mukaan Bottas olisi kokeillut Brackelyn päämajassa ensi kauden Mercedeksen F1-auton ohjaamoa. Bottas olisi Motorsport.comin tietojen mukaan auttanut tallia suunnitelemaan hänen istuintaan.

Lisäksi Bottas oli tehnyt teknisiä valmisteluja tulevien insinööriensä kanssa.

Jo ennen joulua Williamsin kerrottiin vapauttaneen Bottaksen siirtymään Mercedekselle. Sport Bild kertoi, että Williams oli päässyt sopuun Felipe Massan kanssa jatkosta tallissa. Massan piti lopettaa F1-ura, mutta Williams toivoi Bottaksen korvaajaksi kokenutta kuljettajaa talliin.

Mercedes uutisoi Rosbergin korvaajasta itse kuitenkin vasta aikaisintaan ensi viikolla.

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat