1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. alppihiihto

Nyt se varmistui – Suomen alppihiihdon vauhtilajien ykkönen jättää MM-kisat väliin

Andreas Romar jättää ensi viikolla alkavat alppihiihdon MM-kisat väliin.

Andreas Romar. Kuva: AOP

Kuten Yle Urheilu jo viime viikolla kertoi, Suomen alppihiihdon vauhtilajien ykköslaskija Andreas Romar ei kisaa ensi viikolla alkavissa alppihiihdon MM-kisoissa.

Romar jättää Sveitsin St. Moritzissa järjestettävät kisat väliin, koska MM-kisojen kanssa samaan aikaan lasketaan Nor-Am cupin kisoja, joissa menestymällä Romar varmistaisi itselleen hyvän lähtönumeron ensi kauden maailmancupin kisoihin ja olympialaisiin.

Kaksi vuotta sitten MM-kisoissa Romar oli Suomen paras, kun hän oli alppiyhdistetyssä seitsemäs.

- Rakennamme "uutta Andyä" ensi kausi ja vuoden 2018 Olympialaiset tähtäimessä. Kaksi vuotta on mennyt enemmän tai vähemmän loukkaantuneiden joukossa ja sen seurauksena myös starttinumero on painunut kauan kärjen taakse. Niiltä numeroilta tuloksen tekeminen on erittäin vaikeaa ja teimme ratkaisun yhdessä lajijohdon ja valmentaja Thomas Ericsonin kanssa,  päävalmentaja Janne Haarala kommentoi tiedotteessa.

Suomen minimitavoite MM-kisoissa on yksi sijoitus 10 parhaan ja yksi sijoitus 20 parhaan joukkoon.

Suomen alppihiihdon MM-joukkue:

Samu Torsti (suurpujottelu)

Eemeli Pirinen (suurpujottelu)

Joonas Räsänen (pujottelu)

Juho Handolin (pujottelu)

Merle Soppela (pujottelu)

 Riikka Honkanen (pujottelu ja suurpujottelu)

Nea Luukko (pujottelu ja suurpujottelu)

MM-kisat lasketaan Sveitsin St. Moritzissa 7.-19.2. Yle näyttää kisat kanavillaan.