1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. yleisurheilu

Venäjän yleisurheilupanna jatkuu: "Urheilu ansaitsee vain tiukkaa politiikkaa epäeettistä toimintaa vastaan"

Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF on päättänyt yksimielisesti jatkaa Venäjän pannaa kansainvälisillä yleisurheilukentillä.

Tatjana Lebedeva on yksi dopingista kärynneistä venäläisyleisurheilijoista. Kuva: AOP

Venäjän dopingpannaa yleisurheilussa jatketaan. Kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n hallitus päätti asiasta maanantaina.

Venäjä suljettiin kansainvälisiltä yleisurheilukentiltä marraskuussa 2015 valtiojohtoisen dopingjärjestelmän takia. Tällä hetkellä näyttää hyvin todennäköiseltä, ettei Venäjän maajoukketta nähdä arvokisoissa myöskään tänä vuonna.

- Venäläisiä ei nähdä joukkueena lähiaikoina, eikä tuskin koko tänä vuonna arvokisoissa, IAAF:n hallituksen suomalaisjäsen Antti Pihlakoski kertoo.

Venäjän maajoukkue on suljettu kisoista toistaiseksi. Yksittäiset urheilijat voivat kuitenkin hakea kilpailuoikeutta niin sanottuina neutraaleina urheilijoina.

- Kaikki ei ole vielä ihan kunnossa ja työtä pitää jatkaa, jotta Venäjä voidaan liittona vapauttaa takaisin yleisurheilutoimintaan, Pihlakoski sanoo.

Venäjän virallista vastausta McLarenin raporttiin odotetaan yhä

IAAF on asettanut Venäjälle kriteerit, joiden pitää toteutua täysin, jotta maa voi palata yleisurheilukentille.

- Se taarkoittaa sitä, että dopingtestauksen taso, määrä ja testien luotettavuus sekä esteettömyys pitää olla riittävällä tasolla. Haluamme myös, että tämän McLarenin raportin tietoihin saadaan virallinen vastaus Venäjältä.

Oikeustieteen professori n Richard McLarenin raportti paljasti viime kesänä Venäjän laajamittaisen dopingohjelman, johon sekaantuivat myös Venäjän urheiluministeriö ja Venäjän federaation turvallisuuspalvelu FSB.

McLarenin raportin tulokset eivät liittyneet pelkästään yleisurheiluun.

- Kansainvälinen yleisurheiluliitto näyttää mallia muille liitoille ja myös Kansainväliselle olympiakomitealle, että urheilu ansaitsee vain tiukkaa politiikkaa epäeettistä toimintaa vastaan, Pihlakoski sanoo.

Antti Pihlakoski Kuva: Yle

Voi pitää käytännössä varmana, että Venäjän maajoukketta ei nähdä EM-hallikisoissa Belgradissa maaliskuun alussa. Pihlakoski pitää melko epätodennäköisenä, että tilanne muuttuisi kesän Lontoon MM-kisoihin mennessä.

- Monissa asioissa on menty eteenpäin ja kyllä Venäjän yleisurheiluliitto tekee hartiavoimin työtä, mutta Venäjällä kaikki asiat eivät ole liiton hanskassa. Koko se systeemi ei toimi sillä tavalla kuin me toivomme.

Seuraavan kerran Venäjän asemaa tarkastellaan IAAF:n hallituksen kokouksessa huhtikuussa.

Venäläisiä urheilijoita kuitenkin nähdään jo Belgradissa neutraaleina urheilijoina, jos he pystyvät todistamaan puhtautensa. Pihlakosken mukaan neutraalin urheilijan asemaa on hakenut yli 30 venäläistä.

- Parin viikon sisällä voi odottaa ensimmäisiä uutisia tästä.