1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. ampumahiihto

Mari Laukkanen huippusuorituksella 4:s normaalimatkan MM-koitoksessa – Mäkäräinen suli

Laura Dahlmeier otti lopulta selkeällä erolla kullan Saksaan. Kyseessä on kauden kuningattaren kolmas kulta ja neljäs mitali näistä kisoista.

Gabriela Koukalova ja Kaisa Mäkäräinen. Kuva: EPA / Lisi Niesner

Naisten normaalimatkan MM-kulta ratkottiin tšekki Gabriela Koukalovan ja Saksan Laura Dahlmeierin välillä Itävallan Hochfilzenissä. Kisaan viimeisten joukossa startannut Dahlmeier aloitti 15-kilometrisen koitoksen penkalla yhdellä ohilaukauksella, mutta selvitti rivakalla ja puhtaalla ammunnalla loput sarjat.

Eroa hopealle tulleeseen Koukalovaan kertyi vajaa puoli minuuttia. Myös Koukalova ampui keskiviikkona yhden kerran peltiin.

Mari Laukkanen ylitti itsensä hiihtämällä neljänneksi.

29-vuotias Laukkanen sai kilpailuun mainion alun puhtaalla ammunnalla hiihti lopulta erinomaisen normaalimatkan. Laukkasen keskiviikon ainoa ohilaukaus sattui makuulla kolmannella ampumapaikalla ja palasi täydelliseen suoritukseen viimeisellä pystypaikalla. Huippukisassa jäi 11 sekuntia matkaa pronssiin, jonka nappasi putipuhtaasti laukonut italialainen Alexia Runggaldier.

Pummit pilasivat Mäkäräisen päivän

Kaisa Mäkäräinen putosi ohilaukauksilla 15:nneksi.

Mäkäräinen piti kärkipaikkaa ensimmäisen sarjan jälkeen puhtaalla ammunnalla. Toisella ampumapaikalla yksi ohilaukaus pystyllä maksoi sakkona yhden minuutin ja johtosijan verran. Kisa osoittautui 34-vuotiaaksi Mäkäräiselle laskujohteiseksi, kun kahteen viimeiseen sarjaan tuhriintui vielä kolme pummia lisää.

Itävallassa kisattiin reilun 10 lämpöasteen plussakelissä erikoisesti maastohiihtohenkinen kisa, kun suurin osa ennakkosuosikeista halusi jokseenkin poikkeuksellisesti ison lähtönumeron. Niinpä jännitettävää kesti läpi kisan.

99 naisen mittelössä ykkössuosikki, saksalainen Laura Dahlmeier oli vasta 93:s starttaaja. Sunnuntain takaa-ajon hopeamitalisti, valkovenäläinen Darja Domratsheva oli 91. matkaanlähtijä. Domratshevallakiin mitalitoiveet sulivat loppumatkan pummeihin.

Sanna Markkanen sijoittui 67:nneksi.

Hochfilzenin MM-kisat ovat olleet Saksan Dahlmeierin juhlaa. Hänellä oli Itävallan edellisiltä kisapäiviltä jo taskussaan kaksi kultaa takaa-ajosta ja sekaviestistä sekä hopea pikamatkalta.

Normaalimatka otti kuitenkin kuningattarella koville. Dahlmeierin saapuminen kisan jälkeisiin haastatteluihin venyi pitkään, kun kovan rupeaman huhkinut nainen joutui välissä nesteytykseen.