1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

Mestareidentekijä huomasi Kalle Rovanperän erityislahjakkuuden vuosia sitten: "Täytyy olla luontaista kykyä"

Upea voitto ja Kalle Rovanperän kypsä ajo olivat yllätyksiä - mutta vain ulkopuolisille. Manageri Timo Jouhki on tiennyt jo pitkään, mistä uusin sinivalkoinen rallikyky on tehty.

Kuva: Tomi Hänninen

Useita suomalaisia maailmanmestaruuteen asti tukenut TimoJouhki on ottanut myös nuoren Kalle Rovanperän siipiensä suojaan. Aiemmin Sveitsissä asuva Jouhki on nostanut myös isä Harrin maailman maineeseen, ja tiivistä yhteistyötä Kallenkin kanssa on jatkunut jo vuoden päivät.

Mikkelin SM-rallin tapahtumat Jouhki seurasi netin kautta.

- Kyllähän minä kisaa seurasin. Sanattomaksi suoritus vetää kaiketi ne, jotka seuraavat asioita sivusta. Kallen potentiaali on ollut tiedossa, sillä eihän Latviassakaan hiljaa ajeta. Lisäksi hän lähes antoi Pontuksellekin (Tidemand) köniin viime kesänä, Jouhki analysoi Yle Urheilulle.

Heti perjantai-iltana uskomattomat pohja-ajat tekaissut Rovanperä jatkoi lauantaina vauhdikasta etenemistään. Ainoastaan rengasrikko EK3:lla sotki muutoin virheetöntä päivää, ja pienensi hieman voittomarginaalia.

Jo Latvian rallisarjassa Rovanperän ajotaidot ovat tulleet selkeästi esiin.

- Ei SM-sarja ole sen kovempi, joten senkin puolesta kaikki oli täsmällisesti tiedossa. Arvoitus oli hieman tuo nuotituksen merkitys. Arvelin, että hän voisi voittaa (Juha) Saloa ajamalla puolitoista minuuttia. (Teemu) Asunmaan tasoa en oikein tiennyt etukäteen, ja häntä Kalle voitti ajamalla 40 sekuntia.

Luontaista kykyä

Ensimmäiset videot nuoresta rallikyvystä ladattiin yhteisöpalvelu YouTubeen Kallen ollessa kahdeksanvuotias. Erittäin vauhdikkaasti ja aikuismaisesti autoa käsittelyt pellavapää herätti ansaittua huomiota.

Kyvykkyys oli nähtävissä jo tuolloin.

- Ajaminen alkoi ralliautolla silloin kun YouTube -videotkin. Kyllähän Kallen kilometrit ovat peruja autojen lisäksi myös moottoripyöristä, mönkijöistä, moottorikelkoista, vesijeteistä ja monista muista. Siitä kaikesta hänelle on kehittynyt tolkuttoman hyvä ajosilmä. Silmä-aivo -koordinaatio ja tasapaino ovat ne avainasiat.

- Kaikilla huippu-urheilijoilla, jotka ovat pinnalla, täytyy olla luontaista kykyä lajiinsa, muistuttaa Jouhki.

Avoimia kysymyksiä nuorukaisen suhteen on yllättävänkin vähän. Kun miehenalulla on ikää vasta 16 vuotta, tapahtuu kehitystä monellakin osa-alueella.

Jouhki pitää toisen sukupolven kuljettaja Rovanperää jo nyt varsin valmiina - eikä vähiten kypsän ajatusmaailman vuoksi.

- Kallella ei varmasti tule ongelmia psyykeen kanssa. Noin nuorta ei vielä kannata testata, sillä psyyke kehittyy aikuisikään asti. Kalle on nyt jo lähes eleetön, ja paineensietokyky hänellä on erittäin kova. Hän ei jännitä, eikä tee virheitä. Kaikki elementit ovat sikäli kohdallaan.

Seuraavat kehityskohteet ovat jo hyvin tiedossa. Rovanperää kehitetään systeemaattisesti vastaanottamaan rallin MM-sarjan tuoman tiukan kilpailun ja paineet. Samalla tulevat tutuksi kaikki mahdolliset alustat, joilla rallia ajetaan.

- Harjoittelua tarvitaan vielä paljon lisää eri pinnoilla. Asfaltti ja Etelä-Euroopan sora ovat ne osa-alueet. Pohjoisen olosuhteet osataan jo hyvin.

Joidenkin kuljettajien kohdalla raju ulosajo katkaisee lupaavasti sujuneen kehityskaaren, mutta Jouhki on varma, ettei nuori Rovanperä ole riskiryhmää.

- On hyvin epätodennäköistä, että ne vaikuttaisivat. Tapahtuihan niitä Tommi Mäkiselle ja Juha Kankkusellekin, eivätkä ne paljoa heitä heilauttaneet, huomauttaa Jouhki.

Vuodet Latvian rallisarjassa ovat olleet korkeakoulu Rovanperälle rallikuljettajan ammattiin.

- Hyvältä näyttää. Kehitystä on jo tapahtunut paljon siitä, kun hän vuosi sitten kilpaili Latviassa. Hän ajaa paitsi kovempaa, myös selvästi sulavammin ja varmemmin. Virheitä tapahtuu aika hemmetin vähän.

Nuorena vitsa väännettävä

Jouhki pilkkoo merkittävimmät asiat nopeasti eri lohkoihin.

- Siinä on kolme kohtaa: luontaiset asiat, kuten reaktionopeus, kehitetyt ominaisuudet, eli varhaiset harjoittelut, ja sitten myös pään kestävyys, että jaksaa harjoitella.

Tutkimusten mukaan urheiluun liittyvät ominaisuudet on havaittavissa jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Hieman vanhempi urheilija ei toki ole riskisijoitus, mutta varsinainen kyvykkyys tulee esiin jo ala-asteiässä.

- Itäblokkiin kuului aikanaan se, että 2-8-vuotiaiden lasten tasapainokyky kehittyi parhaiten. Siitä ryhmästä he blokkasivat parhaat voimistelijat, ja sama on käynyt Kallelle. Autourheilussa on myös kyse reaktioista ja tasapainosta.

Rovanperän suhteen tie rallimaailman kuumimpaan kaartiin on jo hyvällä mallilla - joskaan ei sataprosenttisen valmis yhtälö.

- Paljon on töitä vielä tehtävänä, mutta asiat ovat hyvällä mallilla. Oikotietä huipulle ei ole, napauttaa Jouhki.