"Kaisalla oli valtava halu saada viimeinen taulu alas"

Suomen ampumavalmentaja Asko Nuutinen on uskonut Kaisa Mäkäräisen ammuntaan koko talven.

Kaisa Mäkäräinen. Kuva: EPA

Suomen ampumahiihtäjien ampumavalmentaja Asko Nuutinen on uskonut Kaisa Mäkäräiseen koko talven. Nyt tuloksena oli MM-pronssimitali.

- Kaisa on ollut koko talven tosi hyvässä kunnossa. Olen uskonut hänen ammuntaansa. Hän teki tänään yhden pienen virheen, mutta nousi loistavalla hiihdolla pronssille, Nuutinen sanoi.

Mäkäräisen viimeinen laukaus viimeisellä paikalla kesti todella kauan, mutta se osui ja antoi mahdollisuudet nousta pronssille.

- Näki selvästi, että viimeisen laukauksen kanssa oli vaikeuksia, mutta hänellä oli valtava halu saada se taulu alas. Hän malttoi mielensä eikä ampunut sitä noin vaan.

Päävalmentaja Antti Leppävuoren mukaan Kaisa Mäkäräinen hiihti kisassa järkevästi.

- Sanoin, ennen kisaa, että nyt on peesikeli. Pitää katsoa paikat, missä menee. Voimia jäi hyvin viimeiselle kierrokselle, Kaisa oli viimeisellä kierroksella 16 sekuntia Koukalovaa nopeampi, Leppävuori totesi.

Mari Laukkanen jätti yhteislähtökisan väliin ja keskittyy torstaina hiihdettävään Lahden MM-kisojen sprinttiin.

- Ei se ollut pettymys. Mari tuntee erittäin hyvin kroppansa ja tietää milloin on vireessä ja milloin ei. Ammattiurheilija osaa tehdä päätökset, Leppävuori sanoi.

Yhteenveto Suomen kisoista oli seuraava:

- Naiset ovat iskukykyisiä. Suoritusvarmuutta täytyy saada lisää. Miehet ovat saaneet nostetta tämän talven aikana.